Tervepä terve. Toimituksen itäradan viikkopölkyt vaihdetaan tässä seuraavaksi.
***
Junassa on hauska matkustaa, kuului VR:n mainoslause jo vuosikymmeniä sitten.
Kaikenlaisen haastavuushöpötyksen ja Slush-jargonin keskellä on piristävää huomata, että vanhat iskulauseet pätevät paremmin.
Junallahan on ihan suomeksi hauska matkustaa, olkoonkin että nykyjunat ovat tietysti vähemmän humaaneja muovipulkkia, jos aiempiin sinisiin vaunuihin vertaa.
Miten sattuukaan, että tämän lehden ilmestyessä täältä toimituksen itäsiivestä ollaan matkalla kohti Jyväskylää ja suuria lehtipäiviä eikä todellakaan ajeta itse, jos sen toimen voi ulkoistaa veturinkuljettajalle. Se selittää tämän lehden hoikkuuden: jotain pitää laittaa varastoon, jos aikoo olla hunningolla edes päivän. Pahanpäivän varasta ei nyt kuitenkaan ole kyse.
Yhtä kaikki rautateissä on jotain samaa menemisen meininkiä kuin mitä voi ehkä aistia vaikka lauttarannoissa tai lentoasemien liepeillä. Yksityisautolla pöristely ei tässä kisassa pärjää.
Salo päättää oikoradasta noin kolmen viikon päätä; mennäkö mukaan vai ei. Hankkeen puoltajat väittävät, että satsattu euro toki tälläkin kertaa tulee takaisin.
Siinä rahaa palaa ennen kuin raha palaa, mutta kerranko sitä. Kerran halki ammuttua kalliota sen paremmin Lukkarinmäessä kuin Suomusjärvelläkään ei tietenkään palauta mikään mahti eikä radan tieltä kaadettu metsäkään ole metsä viiteensataan vuoteen, vaikka sille rakennettu rata kerran purettaisiin.
Rahasta ei kannata murehtia; sitä on loppuviimeksi maailma täynnä, kun vaan löytää kulloinkin oikean kassalippaan.
Salon maksuosuudeksi tuleva summa taitaa olla käsiteltäväksi hankala: ei niin iso, että se viistäisi ihan yli hilseen eikä toisaalta niin pieni, että sitä ihan ymmärtäisi. Ihan tavatonta ei nimittäin ole sekään, että budjettivaltuustossa puhuttaa kotitalouden ostovoiman rajoissa olevan kapineen tai palvelun hankinta samalla, kun miljoonien meno jonnekin ei puhuta ketään ja isot rahat ovat vähän kuin vanha vauraus eli piilossa. Pienen kaupungin hävikkiruoan arvolla ostaa jo monta ruohonleikkuria.
Jotain tässä ollaan toki keksimässä uudelleen. Turun päässä katsotaan uutta rataa sillä silmällä, että siinäpä mahdollisuus lähijunapysäkkeihin. Salo sai kuntaliitoksessa yhden Kiskon, radan länsipää on saamassa kohta toisen kiskoparin.
Toisaalta siinä ei ole mitään uutta: ammoin Salon ja Turun välillä todella oli seisakkeita toisenkin käden sormille, samoin välillä Salosta Karjaalle eli käytännössä pitkin Perniötä. Lähijunan käsitettä tosin tuskin tiesi kukaan ja lähitöistä puhuvaa olisi pidetty lepositeisiin valmiina. Yhtä kaikki maaseudulta on joskus päässyt junan kyytiin ja saa nähdä, pääsisikö kohta taas, tosin tuskin rantaradalta.
Rautatieharrastajien vaunut.org -sivusto on varsinainen nippelitiedon aarreaitta yhtään junista tai rataverkosta kiinnostuneelle ja mukana on sekä uutta että vanhaa. Tiesittekö esimerkiksi, että ”Sr3-veturit 3372–3374 vedettiin Dv12 2609:llä Hanko tavarasta Ilmalan ratapihalle 21.8.2025 aikataululla Vet 11884.” Sivustolta selviää sekin. Pikkutarkkuus ja ilmaisun täsmällisyys ilahduttavat itsessään.
Paikalliskulmaa unohtamatta. Sivulta selviää esimerkiksi se, että Ervelän asemalla Perniössä loppui tavaraliikenne 19.11.1981 eli vuosipäivä oli eilen. Asema oli avattu 16.10. 1909 ja sen sijainti on ratakilometreillä 122+99. Merkitsemistapa on vakio ja perustuu puheena olevan paikan sijaintiin suhteessa Helsingin rautatieasemalla olevaan alkupisteeseen.
Suurten muutosten syksynä voi tietysti muistella menneitä ja erästä oikein kivaa juttukeikkaa jo kauan sitten. Se oli juhlaa, kun pääsi mukaan veturiin välille Turusta Helsinkiin ja vielä illalla takaisin. Kuva tuulilasista kohti rataa oli lehdessäkin tietysti. Nyt sama vaatisi enemmän vääntöä: telkkarin tietovisa Hengaillaan ei saa enää näyttää veturin ikkunasta kuvattuja maisemia ja syynä on kriittisen ratainfran suojaaminen muuttuneessa turvallisuustilanteessa. Matkustajat saavat edelleen kuvata vaunujen ikkunoista vapaasti.
Kieltämättä mielessä käy, että eivät ole vakoojatkaan kuin ennen: jos kuvaa radalta ei lähetetä telkkarista, se pelastaa jo jotain. Kamerahan on vain joka viikarin taskussa.
Eipä sillä: näkyy teettävän unettomia öitä tuokin kokonaisuus niin päättäjillä kuin Väylävirastossakin. Ehkä se onkin oiko- tai kiitoradan sijaan hermorata.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
