Tervepä terve. Toimituksen itälinnan viikkokummittelut tässä seuraavaksi.
***
Syysmyrskyjen aikaan moni näkyy pohtivan, miten valtiolaivaa ohjataan eli kenellä on navigointivastuu, kuka tähystää ja kuka on perämies kipparista puhumattakaan. Joku lienee sitäkin mieltä, että keli on niin kova, ettei auta kuin laskea purjeet ja ajelehtia.
Väistämättä taitaa olla niinkin, että miehistöä on värvättävä seuraavasta satamasta, kun oma porukka ei riitä.
Monen huviveneen kalustoon kuuluu kirjasto, jolla ruokkia henkeään pitkillä legeillä. Viime aikoina taas on arveltu, miten mahtaa olla tilanne valtiolaivan komentosillalla ja ymmärretäänkö siellä sen paremmin sivistyksen, luonnon kuin tieteenkään päälle.
Yhden kipinän tämän keskustelun roihauttamiseksi antoi tieto siitä, että Museovirasto voi joutua pitämään säästöjen nimissä kiinni useamman toimipaikkansa.
Ajatus maasta, jolla ei ole varaa pitää Kansallismuseotaan auki, on kuin suoraan Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasta, ja se sentään oli parodiaa tai satiiria.
Mutta kyllä sitä sellaisiakin lausuntoja on tullut, jotka noudattelevat ainakin ilmastotiedettä. Ilmastohan lämpenee, ihmisellä on siihen kurja osuutensa, ja muuta väittävät voivat mennä kirjastoon niin kauan kun sinne pääsee.
Linjassa kehityksen kanssa on lausunto, jossa ehdotettiin museoiden pitämistä auki vapaaehtoisvoimin. Se vain todistaa, että kuivumaan päin on luonto. Nyt ei ole enää ajatusten Tonavaa vaan lähinnä noro.
***
Asiasta voi huolestua itsekkäästi: siinä meni ehkä kesäretki Hvitträskiin.
Paikallisesti museomielessä kaihertaa tieto siitä, että Louhisaaren linna aiotaan pitää kiinni. Sen suhteen on pidetty esillä sitäkin, että se on sentään Mannerheimin syntymäkoti ja kaikkea.
On toki, mutta se kaveri on jo yhdellä jalustalla hevosineen Kiasman pihalla. Louhisaaressa on kiinnostavampaa kaikki muu.
Viime vuosina talossa on järjestetty esimerkiksi syksyisiä kummituskierroksia, joihin on löydetty tarinat linnan ja tilusten omasta historiasta. Se onkin oikein; kaikki pelottava ei tule kurpitsalaatikossa Amerikan kautta.
Sanan- ja uskonnonvapauden nimissä jääköön sanomatta, millainen usko näkymättömään täällä itäluostarissa on tai on olematta. Pyhäinpäivä on yleensä ollut se päivä, jolloin täältä on vielä kerran singahdettu saareen ainakin yhdeksi yöksi. Pyhäinpäivä on myös se päivä, jolloin on helpoin uskoa, että saaren haavikoiden välissä vaeltaa jotain, mitä ei näe.
***
Ajat muuttuvat, mutta kummitus- ja kauhujuttuja on kerrottu aina. Hämäränhyssyssä kerrottiin tarinoita silloinkin, kun sähkövalosta ei edes haaveiltu.
Sittemmin on menty isommin. Osa perinnettä ovat kauhuelokuvat; jokaista ei haluakaan nähdä, mutta ilmiö kiinnostaa.
Yksi kuuluisimmista, Teksasin moottorisahamurhat, nähdään tällä viikolla elokuvateattereissa. Elokuvalle tulee täyteen 50 vuotta. Itse näin sen jo vuosikymmeniä sitten, mutta hollanninkielisillä teksteillä ja kuvanlaatu oli sellainen kuin se vain kahdeksan kertaa kopioidussa VHS-nauhassa voi olla. Siihenkin on syynsä.
Nykyisin on joskus vaikea tavoittaa löytämisen tai salakähmäisyyden riemua. Povitaskusta löytyvä puhelin pilasi osan tästä. Kartanlukutaito, minkään ulkoa muistaminen tai vanhanaikainen yleistieto ovat monen mielissä korvautuneet sillä, että katsotaan netistä kysymys kerralaan. Elokuviin pätee sama: verkosta löytyy paljon kummallisia teoksia ja harvinaisuuksia, mutta onneksi ei likimainkaan kaikkea. Suoratoistopalveluissa on esillä lähinnä julkisivu.
Joskus oli toisin. Vuosina 1988-2000 oli voimassa videolaki, joka kielsi K18-elokuvien levityksen videokaseteilla ja näppinsä sisältöön oli myös filmejä leikelleellä valtion elokuvatarkastamolla. Ja lukemattomat ovat ne kaveriporukat, joissa tänäkin aikana katseltiin ties mitä kauheuksia, koska aina jollain oli ”isoveli”, jonka kaverinkaverin kautta oli saatu käsiin jotain virallisesti kiellettyä eli tiskinalustavaraa. Niinpä koulun jälkeen saattoi jossain olohuoneessa pyöriä esimerkiksi kauhuleffa ihan oudoilla tekstityksillä. Neljä katsoi ruutua, yksi vahtasi ikkunasta siltä varalta, että vanhemmat tulevat kotiin ja kasetti ehditään viedä takaisin sinne, mistä se on löydettykin.
Henkimaailma liittyy tähänkin. Siinä jotain kirveenheiluttelupätkää seuratessa henki ihan salpautui.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
