Miiko Toiviainen on esittänyt Kepeä Elämäni -monologia jo noin 80 kertaa. Keskiviikkona esitys nähtiin Teatteri Provinssissa.
–En kertonut teatterikorkeakoulussa heti trans-taustastani, koska jollain tavalla häpesin, Miiko Toiviainen kertoo kirkkaiden lavavalojen loisteessa yleisön keskittyessä vain häneen.
–Sietäisitkin hävetä, kuuluu kuiskaus penkkirivistä suoraan takanani.
Kommentit jatkuivat läpi esityksen ja todistivat samalla, kuinka tärkeää Prideä on viettää.
Monologia Teatteri Provinssissa piti Miiko Toiviainen, joka avasi trans-taustansa lavalla yleisön nähtäväksi. Sukupuolenkorjausprosessiin liittyviä ajatuksia ja pelkoja käytiin läpi hänen oman elämänsä hetkien kautta. Kepeä Elämäni -nimeä kantava esitys pyrki tuomaan esiin ennen kaikkea transihmisyyden iloa.
–Kasvoin maailmassa, jossa en tiennyt, että transihminen ylipäätään voi olla onnellinen tai tavoitella unelmiaan, koska kaikki kertomukset ympärilläni olivat uhritarinoita. Halusin tehdä omaelämäkerrallisen esityksen onnellisesta suhteesta transihmisyyteen, koska sellaista representaatiota olin itse vailla, Toiviainen avaa monologiesityksen taustaa.
–Ajattelen, että yleisössä on joka kerta joku, jolle on tärkeää nähdä juuri tämä esitys juuri tänään, hän jatkaa.
Monologi pureutuu ymmärrettävällä tavalla siihen, minkälaista on syntyä kehoon, joka ei tunnu omalta. Sen jälkeen keskitytään siihen, minkälaista oli sukupuolenkorjausprosessin jälkeen viimein tulla kohdatuksi omana itsenään.
Moni paikallaolija oppi varmasti uutta sekä käsitellyistä teemoista että yhteiskunnan kategorioista. Biologinen sukupuoli määrittää jo ennen lapsen syntymää, kuinka tätä kohdellaan, kuinka tälle puhutaan ja mitä häneltä odotetaan. Odotukset muuttuvan ihmisen kasvaessa, mutta määrittyvät aina sen mukaan mitä yhteiskunnassa määritettyä lokeroa edustaa.
Pride-viikon tavoitteena oli Salossa avartaa myös niiden nuorten mieliä, jotka eivät välttämättä itse Pride-tapahtumiin menisi. Paikalle ensimmäiseen esitykseen oli kutsuttu Perniön lukion 1. ja 2. vuosikurssi, Salon lukion ykköset ja Salon seudun ammattiopiston opiskelijoita.
–Ajattelen että teatterin tehtävä on nimenomaan avartaa mieliä. Se on empatian taidetta, jota harjoitetaan sekä lavalla että katsomossa, Toiviainen komppaa.
Silja Laajalahti on yksi esitystä katsomassa olleista Perniön lukiolaisista. Tapahtuma oli hänelle ensimmäinen Pride-tapahtuma, mutta myös ensimmäinen monologiesitys.
–Tiesimme hyvin vähän tästä esityksestä etukäteen. Pelkäsin, että monologi etenisi hitaasti ja tylsästi, mutta tässä oli ihan toisin, Laajalahti kommentoi positiivista yllätystä.
Toiviainen hyppää tunnelmasta ja roolihahmosta toiseen sulavasti. Hieman alle tunnin kestävä esitys lipuu koko ajan eteenpäin ja säilyttää mielenkiinnon viimeiselle sekunnille asti.
Monologissa käy ilmi, että Toiviainen lähti pieneltä paikkakunnalta suurempaan kaupunkiin lukioon, sillä hengitystila kävi ahtaaksi.
–Olen sitä mieltä, että Prideä ehdottomasti tarvitaan. Tässä on ihan lähelläkin sellaisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä ihmisten yhdenvertaisuutta, Laajalahti kertoo ja viittaa yleisössä kuiskineisiin poikiin.
