Tervepä terve. Toimituksen itäjonon viikkoleimat lyödään tässä seuraavaksi.
***
Ehei, tatuoinneista ei tässä puhuta, vaikka niistä puhutaan joskus leimoina.
Joskus taas oli sellainenkin aika, kun jo aika lähelle ulkomaille matkustaessa piti olla passi matkassa tai matka jäi väliin ja lentoaseman tiskillä passiin iskettiin leima jos toinenkin.
Asia nousi peräti aiheeksi toimituksessa eräänä päivänä. Tuosta naapurikopista lähdetään vierailemaan sotilasvalatilaisuudessa ja ilonaihe oli se, että varuskunnan portilla henkilöllisyyden todistamiseen riittää ajokortti.
Tämä pisti miettimään tätä puolta muutenkin. Parhaita älypuhelimen tuomia juttuja on pankkisovellus, jonka tunnuksilla voi kirjautua niin verottajan sivuille kuin reseptejään tutkimaan ja Traficomiin ja vaikka mihin ja verkkopankkiinkin tietysti. Siinä riittää henkilöllisyyden todistamiseksi se, että on oikean ihmisen puhelin kourassa tai ainakin se, että tietää yhden pankkitunnusluvun ja yhden pin-koodin. Joku voisi ajatella, että se on aika vähän vaadittu.
Eipä sillä, ennen jäivät vieraalla paikkakunnalla pankkikonttorista rahat saamatta, jos ei ollut virallista henkilöllisyystodistusta mukana. Tiemmä kansallisen tason julkisuus ei aina riittänyt siihen, että pankkivirkailija tietää, kuka käteistä tiskillä peräävä öykkäri on.
Passiin toki liittyy jokin kumma juhlavuus. Useammin kuin kerran olen törmännyt ajatukseen, että on lähes kunnia-asia omistaa voimassa oleva passi ja se uusitaan, vaikka matka-aikeita ei olisikaan. Onhan siinä symboliikkaa, mutta piironginloota tuppaa olemaan täynnä ilmankin.
Omalla kohdalla passiasia on lähinnä passé. Ulkomaanpassi ei ole ollut voimassa vuosiin, sotilaspassin sijainnista ei ole mitään havaintoa, hygienia- ja anniskelupassin haltijoita sentään sattuu lähipiiriin muutama. Koronapasseista sai onneksi luopua, kisapassit kuuluvat joillekin muille ja hirvipassi on koettu työn merkeissä kerran elämässä. Riittävästi suuta soittava saa ihan vaan lähtöpassit, ja pirtelön sekaan pudotessaan passi on hedelmä.
Joskus tulee tietysti passattua, kunhan kyse ei ole korttipeleistä.
Niistä viimeisin liittyi henkilöllisyyteen sekin. Piti koota kahdesta palasesta yksi ajokortti.
***
Olympialaisia juu. Tätä luettaessa tiedetään jo esimerkiksi maakunnan edustajien menestys moukari- ja seiväsfinaalissa ja maanantai venyi miesten seiväskisaa ihmetellessä.
Sohvalla vaaterissa oleva ja hädin tuskin pakettiautoon ilman ähkymistä pääsevä ei voi kuin arvella, että ihmisen oikeastaan ei kuuluisi olla ilman valjaita yli kuuden metrin korkeudessa, vaikka miten olisi patja alla siinäkin. Jo kahden metrin suoritus on maallikkovinkkelistä uskomaton.
Uusi seipään maailmanennätystulos 625 oli tietysti urheilullisesti kova juttu ja ilmeisesti rahallisestikin.
Jos ei ollut, voi tietysti miettiä, mitä tekee urheilu-uran jälkeen. Rakennusalalla voisi olla kysyntää, kun erästäkin parvekeremonttia on tässä seuraillut. Sen tekijät siirtyvät maan pinnalta partseille aikavasti nostimilla. Hyppylajien ennätystehtailijat loikkaisivat maalipurkki selässään ainakin toiseen kerrokseen asti.
***
Jokin aika sitten ihmeteltiin sitä, että kas, televisiosta lähetettävien hiihtokilpailujen ääniraita ei olekaan autenttinen, vaan syntetisaattorilla ja muilla apuvälineillä lähetykseen lisätään suihkeita ja kohinoita.
Mene ja tiedä, minkä sortin kotivideoista olisi löytynyt valmiita repliikkejäkin. Sellaisia kuin että lyki lyki nyt vaan ja hitto kun kramppaa ja huhhuh.
Olympiakisoissahan sitä on ilmassa vähän samanmoista ja molemmilla puolilla kameraa. Kotikatsomossa saa huhhutella ja toisaalta hihkua ja toisaalta huutaa aippperkelettä, kun joku tipahtaa nojapuilta naamalleen tantereeseen ja ihan samansuuntaista kuultaneen paikan päällä. Huuliltalukutaitoinen katsoja tietää tasan, mitä kiekkonsa verkkoon paiskannut urheilija sanoo tai mitä ennätystuloksen tehnyt ehkä rääkäisee.
Mailapeleissä syötöt ovat yleensä ne, joista ääntä syntyy. Tokko on väärin leukailla, että tennismailakin sitä on varsinainen ähkäisyväline.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
