Skip to main content

Hyvää hapanta

Tervepä terve. Toimituksen itänurkan viikkoarestit kärsitään tässä seuraavaksi.
***
Oi aikoja, oi tapoja, kuten jossain sanotaan.

Yleensä tämän kuulee oman elämänsä mallikansalaisten suunnalta siinä kohtaa, kun 2020-luku tulee sanojaa vastaan, vaikka kukaan ei olisi käyttäytynyt huonosti.
Viimeistään Pride-kulkueiden aikaan joku mainitun ilmaisun suustaan päästää. Viime viikolla tätä saattoi olla ilmassa.

Ei tokikaan kannattaisi; Pride on oikealla ja tärkeällä asialla siinä kuin viime viikolla useamman tapahtuman järjestänyt Elokapinakin. Presidentinlinnan salkoon vedetty sateenkaarilippu riemastutti eikä muuten loukannut ketään eikä veteraanien kunniaa, vaikka joku niinkin luuli.
Ja tätä juttua sentään kirjoittaa valkoihoinen, olutmahainen, työssäkäyvä diesel-autoilija; juuri sellainen ihminen, joita monen somessa höpisijän mielestä näillä tapahtumilla sorretaan.

Ei sorreta eikä sananvapauttakaan ole viety: lehteen saan kirjoittaa tälläkin viikolla.

Sopivaista käytöstä on pohdittu isoissakin otsikoissa viime päivinä. Elinkeinoministeri pisti riman heilumaan ja luottamusäänestyskin piti järjestää. Melko lailla rima väristen luottamuslause tuli ja hallitus jatkaa putputteluaan eteenpäin. Vähäpätöisemmästäkin on toki joskus lähdetty työnhakuun.

Käyttäytyminen on siinä mielessä metka ilmiö, että siinä ei juuri muita olekaan kuin liikkuvia palasia. Aika ja tilanteet ovat aina omanlaisensa.

Arkiset perusasiat ovat tietysti niin helppoja ja ikuisia, että niistä selviää jokainen eivätkä ne oikeastaan muutu. Heitä huomenet naapurille rapussa, kiitä kassalla ja ruoasta, siivoa jälkesi, älä syö lakki päässä. Tehän tiedätte. Kyse on huomaavaisuudesta ja siitä, että porukassa pitää toimia kuten porukassa toimitaan.

Käytös joka tapauksessa on vähän kuin taikina ja tarkkaan ottaen vielä vehnäjuuritaikina.
Oikein hyvä taikinajuuri vaatii näet ylläpitoa ja ruokintaa. Viime aikoina on tullut opeteltua sellaistakin, että kehaisee jotakuta hyvästä palvelusta tai ystävällisestä kohtelusta erikseen. Ajatus on ollut, että kehu kertautuu ja hyvä kiertää kuin lentsu eli suusta toiseen.

Oikein huono käytös taas on vähän kuin huono taikina: se tarttuu tahtomatta tai valuu kuin liete. Arkisin esimerkki on kielenkäyttö: muutama viikko kesätöissä oikein rääväsuisessa paikassa voi pistää piltin sanavaraston uusiksi ennen syksyä. Somen puolelta löytää esimerkkejä: tuntemattomista ihmisistä puhutaan joskus niin rumasti, että ei todeksi uskoisi.

Tämä pistää miettimään, mitä sanankäänteitä itse käyttää. Tekemisiä voi arvostella, etenkin päättävissä asemissa olevien. Pitäisi yrittää olla kriittinen, mutta asiallisesti ja miksei rakentavastikin. Moukkamaisuuden käsite ei oikein istu lehtitekstiin, vaikka sitä tarkoittaisi.
Teräväkielinen kolumnisti Aarno Laitinen lanseerasi kauan sitten tiettyä porukkaa koskemaan sinänsä osuvan käsitteen ”kauppakamarinulikka”, mutta menneeltä ajalta sekin jo tuntuu.

Onneksi löytyy ohjeita omasta takaa. Viime ajathan on tosiaan pyöritelty päätä sen suhteen, miten ministeri jatkaa venkoiluaan median suhteen. Jos haluaa välttyä sanomasta rumasti, voi sanoa murteella. Perniön murre tuntee loistavan ilmaisun ”pipparoida”, mikä murreoppaan mukaan on hermostunutta liikehtimistä tai paikallaan astelua ja istuu ministeriin kyllä.
Mihinkään johtamaton touhuilu pihalla voisi olla pipparointia, samoin karkkihyllyjen väliin päättäväisesti jäävä ja siellä jalkaa polkeva lapsonen pipparoi. Yleensä tämä ratkeaa sillä, että annetaan tenavan hetki piipata ja otetaan se sitten kantoon tai luotetaan siihen, että lapsi tulee perään, kun vanhemmat ovat riittävän monen hyllyvälin päässä.

Pienellä sanktiolla voi uhata, miksei sitten ministeriäkin. Karkkipäivän ja yökyläilyjen kieltämisellä vaikka.
***
Noin muuten pitää toivoa, että jälleen viikonloppuna tuloillaan olevissa tapahtumissa ei kärhämöidä.

Se on perin helposti aloitettu: pitää osata antaa asioiden olla oikealla tavalla. Jos jonkun naama ei miellytä, matkaa voi jatkaa sen sijaan, että pysähtyisi suunsoitolle. Soittoa varten on moneen paikkaan ihan palkattu orkesterit.

Kansallisella perinteellä eli ryypiskelyllä on tietysti joskus osuutta asiaan. Näinä yhdenvertaisuuden aikoinakaan ei monellekaan festivaalilla ole nesteetöntä kulkua.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

 

 

Jaa artikkeli: