Tervepä terve. Toimituksen itäsuon viikko-ojat tukitaan tässä seuraavaksi.
***
Viime viikolla ihmeteltiin, miksi kehysriihi on kehysriihi. Kutsumanimeksi kävisi tietysti yhtä lailla leikkausosasto. Sairaalaverkkoa koskevien esitysten jälkeen näyttää jostain katsoen siltä, että Säätytalo on kohta ainoa paikka, missä leikataan eikä puukolla sielläkään vaan ihan kynällä ja paperilla.
No, vanhastaan tiedetään, että kynä on miekkaa mahtavampi ja paperi viiltää joskus kipeästi.
Sittemmin onkin laskeskeltu esitettyjen säästöjen ja tulonlisäysten todellisia vaikutuksia. Nettomenot-sanaa osataan käyttää paikallispolitiikassakin. Julkista taloudenpitoa ei kannata yleensä verrata kotitalouden raha-asioihin, mutta tämä sana toimii molempiin.
Nettomenot tarkoittavat kotitalouteen siirrettynä esimerkiksi sitä, että talon vesiputki vuotaa. Nyt ei ole varaa kutsua putkiasentajaa, mutta kaapista löytyy putkiteippiä, jolla vuoto tyrehtyy tihkuksi.
”Eeei se mitään aiheuta, pistetään sanomalehti alle”, tuumaa isäntä ja unohtaa koko asian.
Kolmen vuoden kuluttua kerrosta alempana putken kohdalla korjataan kosteusvaurioita, mutta säästyipä nyt sentään putkiliikkeen laskun verran.
Vakavissaan puhuen riihessä esitetyt asiat näyttävät siltä, että linja on entistä enemmän luonto- ja koulutusvihamielinen. Joskus meillä tässä oli maa, missä on lukutaitoisia ihmisiä ja vähän metsiäkin. Ehkä joku ajattelee, että molemmat voidaan korvata sillä, että kansasta tehdään metsäläisiä.
Joskus tuppaa huvittamaan se, miten tarkoin paikallinen elämänmeno eri paikkakunnilla muistuttaa tarkkanäköistä Mämmilä-sarjakuvaa. Sen rinnalla on viime aikoina käynyt mielessä telkkarin maalaiskomedioiden kovanaama Urmas Hakkarainen.
Oma lukunsa tietysti on se, mistä kaikesta kannattaa hermostua. Monen parjaamat kokouspalkkiot eivät pienenkään kunnan taloutta hetkauta ja niin edelleen. Niistä on turha lämmetä.
Joskus aihetta tietysti tulee kuin itsestään. Sattuvasti juuri kehysriihen alla kerrottiin siitä, että presidentti saa uuden virka-auton. Mersun penkki ei jatkossa virkapuvun alla kulu vaan Audin, mikä onkin metka automerkki. Siitä ei ole kauaa, kun kyseessä oli Volkkarin outo siskopuoli, vaan nyt se kelpaa pikkupomonkin katokseen ja näemmä isommankin.
Auto maksaa vähän toista miljoonaa, mikä on autosta paljon ja tämä aiheutti pahaa verta, mutta työkalut maksavat. Ei sitä miljoonaa ei olisi jäänyt yli muuhun, vaikka olisi valittu Dacia.
Kaikkihan on lopulta suhteellista; sekin, mikä on normaalia rahankäyttöä ja miten moneen voi tottua.
Lueskelin hiljakkoin pankkimies Wahlroosin muistelmia ja kirja opetti myös arjen rahanmenosta joissain piireissä.
Kirjoittaja mainitsee kirjassa ainakin kerran veneensä. Sattumoisin tiedän, millainen vene on kyseessä ja piti vähän penkoa teknisiä tietoja. Kävi ilmi, että paatin dieseltankin täyttö piripintaan nykyisillä mittarihinnoilla maksaisi pyöreästi 3000 euroa – ja polttoainekulut ovat monesti veneilyssä pienin rahareikä.
Yhtä kaikki kertatankkauksen arvo on saman verran kuin pienen lehden päätoimittaja voisi saada kouraan koko kuun työpanoksestaan tai saman verran, millä tuilla elävä opiskelija syö puolitoista vuotta.
Viimeksi mainituissa piireissä tiedetään sekin, että rahan arvo eri suuntiin mentäessä ei ole sama. Satanen tukeen lisättynä on kiva lisä, mutta pois otettuna katastrofi.
***
Noin muuten pitää ihailla erästäkin sanavalintaa viikon varrelta. Tämä ei ole poliittinen kannanotto tämäkään, mutta liittyy keskustaan, joka etsii uutta puheenjohtajaa. Antti Kaikkonen ilmoittautui kisaan, mutta tietyin ehdoin. Hän ilmoitti, että on käytettävissä tehtävään, mutta ei voi olla joka viikonloppu tai arki-ilta menossa tai jos sitä halutaan, pitää valita joku muu.
Kaiken luetun perusteella puoluejohtajalla illat ja viikonvaihteet täyttyvät; on palaveria ja tupailtaa joka lähtöön ja puhelin aina auki.
Entä, jos ehto olikin kevään tyylikkäin tapa ilmoittaa, että ottakaa herra paratkoon siihen hommaan joku toinen.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
