Tervepä terve. Toimituksen itähyllyn viikkoniteet selataan tässä seuraavaksi.
***
Tiistaina vietettiin montaa tärkeää teemapäivää. Tasa-arvon, Minna Canthin ja kirjastopäivää.
Yksi asia voi johtaa toiseen tässäkin tapauksessa.
Canth oli kirjailija sekä tasa-arvoihminen ja kirjastoista voi hakea kirjoja, joita lukemalla voi oivaltaa jotain tasa-arvoisuudesta vaikka sitä kautta, että kirja voi viedä ties minkälaisen ihmisen pään sisään ja ajatuksiin.
Tällainen kassikaupalla kirjoja kuluttava voi vain murehtia nähdessään raportteja, joiden mukaan kansa ei lue sitäkään vähää kuin ennen eikä pian osaakaan. Aikapulasta ei voi olla kiinni.
Lukutaidon loppu jos mikä on tasa-arvoasia. Lukutaidottomuus murentaa tasa-arvoa kuin valtameren iäinen aallokko rantamuuria.
Tarkoitan, että jos osaaminen ei kohta salli ottaa vastaan tietoa kuin ranskalaisin viivoin, emojein ja ääniviestein, niin työlääksi menee. Useimmat asiat eivät ole niin yksinkertaisia, että ne voisi selittää viidellä sanalla, joista on kolme samoja.
Nimittäin. Edelleenkin on myös niitä ihmisiä, joille pidempien tekstien lukeminen ei ole ongelma. Kyllä he ne lukevat ja siinä samassa samassa kaappaavat itselleen jaossa olevan vallan.
Ei tässä mitään uutta toisaalta ole: ainahan nuori polvi on ollut jonkun mielestä pilalla. Ei vaan ole, taaskaan; on varttuneemmissakin niitä, jotka eivät Ikean sisustustarraa pidempään tekstiin kajoa.
Toisaalta silmään otti sellainenkin juttu, jossa arveltiin nuorten pitävän lukemista peräti elitistisenä.
Se on tietysti kukkua, kun tätä omaakin elämäntaaperrustaan katselee, joten pelko pois. Lukeminen on luksusharrastuksista se, johon tällaisella keskituloisellakin on pakollisten menojen jälkeen varaa.
Joskus Koiramäen talon tapahtumien aikaan lukutaito erotti herrat ja rengit ja ehkä sitä samaa sitten taas toivotaan, mutta toistasataa vuotta sitten pyrkimys oli kohti opintietä.
Koiramäki-sarjasta voi muuten aloittaa lukuharrastuksen. Historian ABC-opuksina niitä voisi pitää aikuistenkin osastolla tarjolla.
***
Leipomisharrastustakaan ei oikein saa mielestään.
Hyvinvointialueen viranhaltijat esittelivät aikeitaan palveluverkon suhteen perjantaina. Mielessä kävi taikina, josta ei varmasti ole tiedetty, mitä siihen pitäisi laittaa eikä sitä ole vaivattu, mutta uuniin köntti on pukattu. Lopputulos voi olla nätti kyrsä, mutta koostumus tai maku saattavat yllättää.
Kaikkien lukujen ja vaatimusten keskellä tulee nimittäin mieleen, että hyvinvointialuetta kokoon naulatessa ei ole osattu sittenkään ihan laskea sitä, mitä tuleman pitää.
Esitykset närästävät, se on selvä, ja käsikauppalääkkein on pärjättävä, jos lääkäriä ei löydy happosalpaajaa kirjoittamaan.
On arveltu, että iäkkäämpiä hirvittää ajatus etä- ja digipalveluista. Väärin arveltu sekin. Täällä on eläkeikään matkaa yli 20 vuotta ja montaa asiaa en niin inhoa kuin ruudulle puhumista. Moni ihastui korona-aikaan Teams-palavereihin, itsellä niitä on takana alle kymmenen eikä enemmästä ole väliksi. Ne karmaisevat. Jo ajatus pikaruokaravintolan pihalla seisovaan tilausautomattiin puhumisesta vistottaa. Se on kuin latelisi ajatuksiaan seinällä roikkuvalle täytetylle hirvenpäälle.
No, päällä tietysti voi olla tilauspömpelistä poiketen ystävällinen ilme naamallaan eikä se hirveästi väitä vastaan.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
