Tervepä terve. Toimituksen itästudion viikkokiitokset luetellaan tässä seuraavaksi.
***
Jonkinlainen alhaisuus yhdistää monia meistä. Arkinen esimerkki ovat juorulehdet, joita kukaan ei lue, mutta joita luetaan. Pikkujulkkisten vilautukset kiehtovat, vaikka niillä ei ole maailmanmenon kannalta merkitystä. Tärkeät ja hyvin hoidetut asiat soljuvat ohi joskus kuin itsestään.
Niin kuin presidentinvaalit, joista voisi urheilutermejä käyttäen puhua SM-kisoina.
Maa- ja piirikunnallisissa vaaleissa piisaa pensa-Peltokankaita, mutta valtakunnan tasolle mentäessä ymmärretään pysyä asiassa ja käyttäytyä, kuten Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston keskustelut osoittivat. Kahden ammattilaisen vaalit olivat asialliset lähes tylsyyteen asti. Viimeinen kärkkäys puuttui ja siitäköhän johtui se, että moni tuntui seurailleen asiaa laiskasti.
Samaa voi sanoa vaali-illasta. Meillä kotona se näkyi niin, että tein paikallisista luvuista verkkoon uutisen, tämän jälkeen telkkarilähetys oli taustalla auki, mutta ei varsinaisesti herättänyt tuntemuksia. Kun noin 95 prosenttia äänistä oli laskettu, tuumattiin sohvalla, että jaaha, näin tämä meni, joko kohta käydään hammaspesulle.
Politiikkaan lähtemistä miettiville tässä on tietysti miettimisen paikka, ja miksei opiksi ottamisen: huipulle on turha luulla yltävänsä, jos tarkoituksena on päästä tappelemaan. Ihmemaa Amerikan oranssi öykkäri on poikkeus, joka vahvistaa säännön.
No, tästähän presidentin työ vasta alkaa. Siitä tulee metkaa seurattavaa, ketkä kovinta kritiikkiä antavat. Monestihan vähemmistö voi olla pieni, mutta äänekäs. Nyt äänestäneiden vähemmistö on lähes yhtä iso kuin enemmistökin. Näinköhän meluisin jatkossa olisi se porukka, jolle ei jostain syystä kelvannut kumpikaan finalisteista.
Yksi mielenkiinnon kohde on se, miten presidentti itsensä ilmaisee. Koivisto fundeerasi, Niinistö harkitsee ja on osannut valita sanansa monesti taiten. Ahtisaari sanoi suoranlaisesti ja Halonenkin. Suoruushan ei tietenkään tarkoita karkeutta, kuten moni on erehtynyt luulemaan.
Stubbin ensimmäistä tiedotustilaisuutta kuunnellessa oli vielä vähän se maku, kuin tekstin olisi laatinut jonkin pörssiyhtiön viestintäosasto. Niille nyt ei enää mitään mahda, mutta presidentti voi kehittyä.
Nyt tietysti eniten kiinnostaa inhimillinen puoli; mitä kukin tuntee. Entä, kun jo ennakkoäänien perusteella näyttää siltä, että kuusi vuotta kotiosoite on Meilahdessa ja alati jaksava on oltava eli presidentinvirka kutsuu. Kihoaako hiki otsalle, käykö mielessä kauhu siitä, mihin hittoon tässä on tullut itsensä luvattua. Presidentiksi valittu tietää joka tapauksessa jäävänsä osaksi historiankirjoitusta, vaikka sitä nyt kai on turha sinällään miettiä.
Sarjakuvissa tässä tilanteessa hahmo nielaisisi ja venyttäisi paidankaulusta. Urheilullisuus auttaa tässä asiassa: treenipaidan päänaukko venyy helpommin kuin kauluspaidan.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
