Yhteistyössä on voimaa, sillä paikallisten urheiluseurojen alulle panema projekti saada Leskenkujan ja Tammitien väliseen rinteeseen uudet kuntoportaat, on viittä vaille valmis.
Yhdessä PeU:n ja Perniön Sisun aktiivit rakensivat itsenäisyyspäivänä vapaasti käyttöön avatut portaat talkoovoimin. Salon kaupungin osallistuvasta budjetoinnista myönnettiin urakkaan 10 000 euroa ja toinen hieman reilu 10 000 euroa kerättiin lahjoitusten muodossa yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä.
Upouudet kuntoportaat keräävät kiitosta Sisun B-tyttöjen lentopallojoukkueelta, etenkin leveämpien askelmien vuoksi. Aino Saarioon vaikutuksen teki juuri kuntoportaiden näyttävä koko.
–Portaat ovat tarpeeksi isot, jotta tänne mahtuu harjoittelemaan kerralla vaikka koko joukkue. Ne ovat aiempaa pidemmät ja myös siksi on loistavaa, että väliin on jätetty hengähdystasanteita.
Joukkuetoverista Edla Hämäläinen on samoilla linjoilla.
–Oikein loistava porrasväli, Hämäläinen kehuu.
Bleona Shabanin mielestä kuntoportaiden yksi parhaimmista ominaisuuksista on se, että harjoittelemaan pääsee kuka vain.
–Tähän ei tarvitse kuntosalin jäsenyyttä.
Joukkueen fysiikkavalmentajana toimiva Hanna Saario on kiitollinen myös portaiden turvallisuudesta.
–Se, että portaissa on kaiteet molemmilla puolilla, on äärettömän hyvä asia.
Millaisia kuntoiluohjeita voi hyödyntää kuntoportaissa treenatessaan? Vinkit tehokkaampaan treenaamiseen torstaina ilmestyneestä lehdestä!