Joulua on odotettu eteläisessä Salossa varsin liukkaissa keleissä. Perniön terveysasemalta kuitenkin kerrottiin pääkallokelien alettua, että toistaiseksi asemalla ei ole hoidettu vielä yhtäkään liukastumistapaturmaa näiden pääkallokelien aikana. Samaan hengenvetoon asemalta kuitenkin todetaan, että useimmat liukastumisiin liittyvät tapaturmat hoidetaan yleensä akuutisti Salon keskussairaalan päivystyksessä.
Liukastumisia voi myös ennaltaehkäistä tasapainoharjoituksilla, kertoo hieroja Kaisa Vainio.
– Aina sanotaan, että tasapainon harjoittelu nuorena kantaa pitkälle vanhuuteen. Harjoituksia pitäisi kuitenkin tehdä iästä riippumatta, vaikka harjoittelun tarve korostuukin ikäihmisillä. Sopivia harjoitteita ovat esimerkiksi yhdellä jalalla seisominen ja sen toteuttaminen silmät auki tai kiinni. Myös viivaa pitkin kävely auttaa harjoittamaan tasapainoa.
Vainio neuvoo myös ottamaan harjoitukset osaksi arkea.
– Ikäjumpissa olemme keskustelleet useasti, että kun vaikka paistat pannulla pihviä, niin seiso aina yhdellä jalalla samanaikaisesti. Jalkaa voi vaihtaa, kun kääntää pihvin pannulla. Tuolista nouseminen ilman käsillä tuettavaa apua auttaa myös tasapainoon, kuten kaikki pienet valinnat.
Lihastreeni on myös suotavaa muistaa näillä keleillä.
– Niveliä ympäröivät lihakset suojaavat nivelistöä parhaiten olemalla kunnossa. Jalkojen lihakset ovat kaiken A ja O, kun keli on mitä on, Vainio toteaa.
Omin päin ilman terveydenhuollon ammattilaisen ohjeita ei kuitenkaan saa mennä kipeytynyttä raajaa, niveltä tai lihasta treenaamaan, hän huomauttaa.
– Kivun sallimissa rajoissa voi yrittää, mutta venähdyksestä kärsivää lihasta ei silti saa venyttää.
Salon kaupunki jakaa jälleen kenkien päälle pujotettavia liukuesteitä yli 65-vuotiaille salolaisille. Perniön kirjastosta kerrotaan, että liukuesteitä on jäljellä vielä runsaasti monessa koossa. Omansa voi hakea ilmaiseksi eteläisen Salon alueella esimerkiksi Perniön, Kiskon tai Särkisalon kirjastosta, tai muista Salon kaupungin palvelupisteistä aukioloaikojen puitteissa.