Tervepä terve. Toimituksen koillispuun viikko-omenat poimitaan tässä seuraavaksi.
***
Kahta asiaa ihminen tekee paljon elämänsä aikana. Viettää aikaa työpaikalla, jos töitä sattuu olemaan – ja nukkuu, jos unta sattuu saamaan.
Joskushan nämä asiat yhdistyvät: työttömyys voi viedä unet ja toisaalta joku on todennut nukkuvansa työpaikalla erinomaisen makeasti.
Ammoin laskettiin, että elämästä menee kolmasosa nukkumiseen, ja kahdeksan tunnin yöunilla näin karkeasti ottaen käykin. Pitkää työpäivää ikänsä painava saa sorvin äärellä kulutettua niin ikään elinajastaan varmaan ainakin kolmanneksen.
Ilmiöitä yhdistää se, että molempia on myös tutkittu. Ei juuri viikkoa ilman työssäjaksamis- tai hyvinvointiuutisia tai toisaalta tuoreimpia tutkimustietoja uneen liittyen. Vastikään Hesarissa unitutkija muistutti, että säntillistä rytmiä parempaa unenlaadun kohentajaa ei ole. Moni höppänähän on ulkoistanut unenlaadun arvioinnin älykellolle ja sen kertomaa seurataan kuin parempaakin vapahtajaa.
Yksi ja kiinnostavin asia näkyisi tosin olevan edelleen tutkimatta. Nimittäin se, että mistä tulevat ne aiheet, joita yöllä herätessään alkaa väistämättä miettiä.
Tehän tiedätte: päivällä onnettoman pieni asia muuttuu pimeässä makuuhuoneessa mielessä pyöriessään vähintään puoli sukua maanpakoon ja velkavankeuteen vieväksi maailman isoimmaksi katastrofiksi eikä siitä tahdo päästä irti millään.
Sehän on ihan perusjuttu, että seuraavan päivän töitä sopii murehtia – ja etenkin niiden puutetta, jos lehdessä on kaksi sivua tyhjää ja niiden täyttämiseksi sovitut keikat peruuntuneet viime hetkellä ja keskiviikko on jo pitkällä.
Mutta viime viikolla eräänä yönä oltiin pikkutunneilla toisenlaisen tekstinteon parissa.
Sen jo tiesi, että perjantaina mennään mökille, mutta aamuneljän vessakäynnin jälkeen mielessä alkoi päättymättömästi kiertää pelko siitä, että entä jos unohtaa tuvan avaimen kotiin. Mielessä ehti pyöriä useampi kymmenen vaihtoehtoa: mistä käännytään vielä takaisin avaimia hakemaan ja jos ei lähdetä, kuka tuo vara-avaimen edes Kemiöön ja jos ei tuo, millä sisään siististi menee ainakaan ovesta. Saati ikkunasta, tällä notkeudella. Ja jos ei mene, niin mitä sitten ja tämä sama uudestaan alusta aina vaan.
Nyt kirjoitettuna huolenaiheet vaikuttavat naurettavilta kuten yön murheet yleensä, mutta pikkutunneilla niiden suuruutta ei ylitä kuin seuraava vessahätä. Tulihan niille höhöteltyä itsekin jo seuraavana päivänä, eikä ihme: huonosti nukutun yön jälkeen tuppaa joskus naurattamaan surkeampikin vitsi.
Lopputulos tietysti oli se vanha tuttu: avaimet eivät jääneet kotiin eikä viikonlopun vietto alkanut ikkunalistojen irrottamisella tai railakkaammallakaan. Kauhufilmeistä parhaassa mentiin vaimon perässä vessaankin kirveellä.
Mutta että tekstintekoa, kysytte varmaan. Toki. Ensi kerralla, kun tämä sama ajatus alkaa pyöriä, pistetään valo päälle ja ajatukset paperille. Sitten joulun alla olette tervetulleita tilaisuuteen, jossa julkaistaan uutuuskirjani ”1500 tapaa murtautua omaan mökkiin” .
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
