Tervepä terve. Toimituksen koillisen muisto-osaston äärellä hiljennytään nyt.
***
Alkavat olla vähissä tomerat sanojat. Harvemmin julkisuuden henkilöiden menehtymiset omia kielenkantoja kirvoittavat, mutta viikko sitten kuolleen Jörn Donnerin lähtö kosketti kovasti.
Ei sillä, että 86-vuotiaan ihmisen kuolema yllättäisi, mutta se jotenkin aina olemassa olleiden rivi on jälleen harvempi.
Hesari omisti muistokirjoituksille kaksi aukeamaa, eikä ihme: jo pelkkä Donnerin tekemisten lista vie toista palstaa ylhäältä alas. Elokuvia parikymmentä, kirjoja yli 60. Kohtalaisen pitkä poliittinen ura Suomessa ja ulkomailla, pitkä hyllyllinen palkintoja. Valtaosan elämästään Donner oli muuten myös yrittäjä.
Totta kai on koko joukko ihmisiä, joille Donnerin tapauksessa jo syntyperä ja äidinkieli närästävät, mutta ei kannattaisi mennä siihen lankaan kuitenkaan.
Kuolinuutisen tultua piti kaivaa pitkästä aikaa varastoista esiin Esa Saarisen Donnerista kirjoittama kirja. Miehet istuivat, oletettavasti sankan tupakansavun keskellä, Donnerin luona keväällä 1987 ja keskustelujen pohjalta syntyi yli 300-sivuinen kirja, missä Donner pohtii tekemisiään ja kohtaamisiaan. Teksti vilisee kansainvälisiä vaikuttajia, mutta ennemminkin toteavasti, mikä kaiken vouhottamisen rinnalla onkin ilahduttavaa.
Tyylikkäimmillään oma ote oli Oscar-gaalan palkintojenjaossa, missä Donner oli oma etukumarassa murahteleva itsensä sielläkin.
Lähtökohtien perusteella väheksyminen on muuten kohta 60 vuotta vanha ilmiö; jo vuonna 1961 Suomen Kuvalehti kirjoitti Donnerista otsikolla ”Nuori salonkipasifisti” ja tekstissä oltiin sitä mieltä, että varmuus ja riippumattomuus tulevat taustasta, eivät miehestä itsestään.
Yhtä kaikki tietty ulkopuolisuus antoi mahdollisuuden kommentoida purevan osuvasti monenlaisia asioita ja se tässä itseäni päällimmäisenä kiehtoi.
Pitkälle uralle mahtui toki väistämättä epäonnistumisiakin niin liiketoimissa kuin muutakin heikompaa harkintaa ja kenelläpä ei.
Voisipa miestä muistaa vaikka niin, että samalla hävisi yksi hyvä kalaruokamannekiini. Erään haastattelun mukaan Donner vei nykyisen puolisonsa jo melkein ensitapaamisella kotiinsa silakoita syömään, muisti kehua tätä mainiota kalaa muutenkin ja oli mukana myös ammoisessa Merisilakkaprojektissa. Muutama vuosi sitten mies kehaisi Hesarissa sitä, että vielä saa joistain Helsingin ravintoloista paistettuja silakoita.
Donnerin kalakeiton ohje löytyy netistäkin ja verkkoon liittyy sekin, että vapaa-ajanasunnollaan Donner kalasti. Liekö syntyperästä johtuvaa, mutta järven rannalle miestä oli aika mahdoton kuvitella. Eteläistä Saloa tämä viipale miehestä liippaa jo aika läheltä: hänen kalavetensä olivat Bromarvissa.
Ruotsia äidinkielenään puhuvaa, suomalaista kirjailijaa sopii muistella myös tänään, päivää Runebergin päivän jälkeen. Herrat kuuluvat samaan sarjaan.
