Skip to main content

Kielenkääntötemppu

Tervepä terve. Toimituksen koillistyömaan viikkonaulat jaetaan tässä seuraavaksi.
***
Huonoksi on mennyt, mitä viihteen löytämiseen tulee.

Selitän. Tuossa naapurissa puretaan lukiota. Tavaksi on tullut ottaa paikalta kuvia, vaikka käyttöä ei olisikaan; tuleepa dokumentoitua.

Perinteisestihän on rakennus- tai purkutyömaiden aidan takana ollut ikämiesten ja miksei –naistenkin rivi. Mutta missä yleisö nyt, se tässä jäi mietityttämään. Laadukas purkutyömaa vastaa hyvinkin keskiverron komediasarjan toista uusintakierrosta.

Ja kun nyt innostutte aidan taakse, muistetaan oikea käyttäytyminen. Aidalla tulee seistä rivissä, kädet selän takana ja pieni, keinuva liike päkiöillä edestakaisin on suotavaa. Samoin omien työmaiden muistelu ja meneillään olevan suorituksen arviointi.

En ole kuullut, että aplodeja olisi montun laidalla annettu, mutta oikein notkea kaivinkoneen käyttely on niin mielenkiintoista seurattavaa, että antaa läpsyttää vaan.
***
Työmaalla lyyti kirjoittaa ja kieleen liittyen kirjoittamisesta on puhuttu viime aikoina. Kieli kiinnostaa muutenkin kuin keittiössä, missä kyseessä yleensä on naudan kieli. Loppusoinnuista on nykyään sen verran pulaa, että toisesta klassikosta, riimihärästä, ei uskalla puhua.

Ylen sivuilta otti silmään analyysi ihmisten kirjoitusvalmiuksista: jutun mukaan epäselvyyttä on esimerkiksi isojen kirjainten käytössä tai kappalejaossa ja tämähän on vasta perustekniikkaa. Sehän ei vielä ole varsinaista kirjoitustaitoa, että osaa raapustaa ostoslistan, Suomi-rappia tai Tähdellistä-palstaa.

Lisäksi luin opettajasta, joka pisti oppilaansa tekemään muistiinpanot käsin ja oppimistulosten koettiin parantuneen. Tieteellinen tutkimus tämä ei ollut, mutta tekisipä mieli hihkaista, että jäljillä ollaan.

Selitän. Tässä työssähän teen muistiinpanoja, yleensä kynällä lehtiöön. Nauhuri on käytössä harvoin ja kökkö. Lisäksi on niin, että jos ei kynällä ole raapustanut edes apusanoja paperille, ei nauhalle menneestä jutustelusta useinkaan muista paljoa.
Vaan kun lehtiöön kirjoittaa vaikka vain olennaiset, painuu mieleen kokonaisuus ja se kuuluisa jutun juoni paljon paremmin kuin jos muistiinpanonsa tekisi nauhurilla tai edes tietokoneella ja tätä ei toistaiseksi ole kumonnut mikään.

Ehkä ilmiö on sukua suunnistamiselle. Navigaattorin kanssa ajeleminenhan on kuolettavan tympeää: laite kertoo, mistä on käännyttävä, mutta parin mutkan jälkeen sitä on tippunut kelkasta eikä tiedä edes mihin ilmansuuntaan on menossa. Jos reittinsä todella suunnittelee, on mahdollisuudet tietää itsekin, minne on matkalla. Napeista ja katkaisijoista on luovuttu kosketusnäyttöjen hyväksi, mutta ei pieni nupinkäyttö edelleenkään pahasta ole.

Toisaalta kieli kai kehittyy. Suomen Kuvalehdessä kirjailija-opettaja Tommi Kinnunen huolestui siitä, että esimerkiksi sanojen ”kuulas” tai ”anorakki” merkitys on joskus oppilaille hämärä.

Vaan ei sillä. Jouluna kuultiin eräidenkin nuorempien ”unboxaavan” lahjoja ja joku vanhempi tiedusteli varmasti, että mitä.

Metkaa on tämäkin. Sukupolvilla on yhteinen kieli, mutta siinä eri sanat.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: