Skip to main content

Luontoon pykääjät

Tervepä terve. Toimituksen koillistyömaan viikkonaulat isketään sormeen tässä seuraavaksi.
***
Loman aikana mieli askarteli rakennusaiheen parissa. Pikkuisella kotimaan kierroksella kävi ilmi, että jos ei muussa rakentamisessa luovuus kuki, niin linja-autopysäkkien katoksissa nyt sentään.

Peltinen standardikatos on vain osa totuutta. Ilmeisesti vain kyläyhdistyksen tai muun luovuus ja tarmo on rajana designille. Kierrokselta mieleen jäivät muun muassa Kaskisissa bongattu taitekattoinen katos, jossain Alavuden takamailla nähty katos kuusikulmaisin ikkunoin –ja erinomaisen tyylikäs rimoitettu katos muistaakseni Pirkanmaan perillä. Mikäpä hänessä.
***
Jostain on juurtunut sisäsaaristoon outo tapa rakentaa vapaa-ajan asunnot niin, että harjakattoisen rakennuksen pääty osoittaa merelle päin.

Perinteisesti ja ulompana saaristossa rakennetaan niin, että katon lape on merelle päin. Oikeanväriseksi maalattuna tällaista rakennusta ei mereltä kunnolla edes näe, kuten kohtuullista onkin.
***
Rakentamista sekin, mihin metsässä törmää. Pesistä kertovaa kirjaa ei taida vielä olla tehtynä, vai onko. Sieniretkellä näkee monenlaista koloa ja onkaloa. Jos olisi kirja, saisi oitis tiedon siitä, minkä elikon portilla nyt seistään.
***
Lähestyvässä syksyssä on se hyvä puoli, että voi tehdä monimutkaisempia ruokalajeja kuin kesäkuumalla. Verrytellä voi veivaamalla kaalikääryleitä, kuten juuri tuli tehtyä.
Ne taas ovat yhteisöllisyyttä rakentava ruokalaji.

Tarkoitan sitä, että niin koukuttavaa ruokaa on tehtävä kerralla riittävästi. Mikä taas tarkoittaa sitä, että useimpien on pakko nöyrtyä naapuriin uunipeltejä lainaamaan omien loppuessa kesken siinä kuudenkymmenen kääryleen jälkeen.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: