Vuoden pisimmän päivän ajankohta on siirtynyt vuosisatojen aikana kalenterissa.
Ajanlaskun alussa vuoden pisin ja lyhyin päivä sattuivat Juhannuksen ja Joulun tienoille. Käytössä olleessa Juliaanisessa kalenterissä kuitenkin tuli ylimääräisen päivän virhe aina 128 vuodessa, jolloin kesäpäivanseisauksen ajankohtaa täytyi vastaavasti muuttaa aikaisemmaksi.
Agricola tiesi, että ”Vitus (15.6.) peiuen pitä pitken”. Katolinen kirkko korjasi ajanlaskuaan vuonna 1572 kymmenellä päivällä, jolloin seisauspäiväksi tuli 22.6.. Ruotsin valtakunnassa tämä korjaus otettiin käyttöön vuonna 1753. Näin kesäpäivänseisaus asettui lähes nykyiselle paikalleen kalenterissa.
Ennen ”seisomuspäivää” pelättiin ukkosta, koska sen sanottiin ennustavan kylmiä ilmoja koko kesäksi. Vanha kansa sanoi, että aurinko oli taas ”pesässään” kuten talvipäivänseisauksenkin aikaan.
Pesäpäivinä oli otollinen ajankohta kylvää lantut, kaalit ja tupakantaimet. Sanottiin, että ”Juhannuskaste se lantut kasvattaa”.
Myös nauriin kylvämiseen ajankohta oli sopiva ja naurishalme täytyikin polttaa juhannusviikolla että multa ehti jäähtyä ennen kylvämistä.
Juha Hirvilammi
Suomen maatalousmuseo Sarka