Tervepä terve. Toimituksen koilliskulman viikkonuhaa podetaan tässä seuraavaksi.
***
Pärskiessä meni tuossa näet hyvinkin pitkän viikonlopun verran aikaa. Lopputulos ei poikkea siitä, että olisi oltu viettämässä pitkää viikonloppua etelän lomakohteessa. Töihin huojutaan nokka punaisena ja muistikuvia viimeksi kuluneista neljästä päivästä ei juuri ole.
***
Ärhäkän flunssan kanssa elinpiiri käy pieneksi. Sängystä sohvalle ja takaisin. Ajanvietteistä telkkari on ilmeisin.
Seurailin niistämisen lomassa Mummomafia-ohjelmaa. Sen tarkoituksena on saattaa raiteilleen ihmisiä, joilla elämänhallinta ei ole oikein näpeissä. Viime viikon jaksossa hyysättiin jotakuta onnetonta, jonka tavoitteena elämässä oli vain päästä julkisuuteen.
Pelkäänpä vaan, että tällaiseen avustusohjelmaan joutuminen ei noista lähtökohdista ole edes noloa, vaan iloinen asia. Siinä saa kuitenkin naamansa ruutuun. Ohjelma saattoi mennä karhunpalveluksen puolelle.
***
Onneksi oli kirjapino yöpöydällä, se jota arki-iltaisin ehtii perata luvattoman vähän.
Loppuun tuli luettua myös toissavuoden Finlandia-voittaja, Ulla-Lena Lundbergin romaani Jää.
Kirja oli ensinnäkin mainio kertomus saaristoon töihin saapuvasta sympaattisesta papista perheineen. Siinä samalla se oli erinomainen selostus siitä, millaista ulkosaaristossa talvella on. Ja kaiken päälle pitkiin aikoihin osuvin kuvaus siinä, miten saaristossa on ainakin ennen ajateltu ja pärjätty.
Tapaus on surullinen siksi, että pitkään aikaan ei ole noin harmittanut, kun kirja loppuu. Dekkaria lukiessa tekstiä ahmii siksi, että päästäisiin loppuun ja saataisiin selville, oliko murhaaja hovimestari vai kukkakauppias. Jäätä lukiessa ei taas olisi millään halunnut lähteä pois Luodoilta.
***
Jäällä on oma osuutensa kirjan tapahtumiin. Noin muutenhan jäitä ei tänä talvena lounaisrannikolla ole nähty kuin Ruotsin-lautoilla lonkerolaseissa.
Pistää miettimään, että ovatko lauhalla säällä raskasta nuoskalunta kolaamaan palkatut niitä sellaisia suojatyöläisiä.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
