Maataloudessa ennen kehitys seisoi paikallaan, se pysyi samana torppariajasta 50- lukuun saakka. Sotakorvaukset kehittivät Suomen teollisuuden ja työväki pakeni kaupunkeihin paremman ansion vuoksi. Oli myös maataloudessa kehitettävä konekantaa vastaamaan työntekijöitä, jotka muutenkin olivat sodan tähden vähentyneet.
Ennen tarvittiin maataloudessa paljon käsipareja ja hevonen oli ainoa vetopeli koneiden edessä. Kun 30-luvun lopulla aloitin koulunkäyntini, oli maataloudesta leipänsä saavan väestön osuus kansasta 80 prosenttia, nykyään se on hyvin pieni.
Perniön maatalousnäyttelyssä 1948 oli esillä hyvin erikoinen traktori Ferguson. Se oli varustettu kumipyörillä ja siinä oli hydrauliikalla toimiva nostolaite työkoneita varten. Isännät tekivät tilauksia traktorista auroineen. Vaikka traktori oli pieni hevosvoimiltaan, niin käänteentekijä se vetovoimana oli, sillä voitiin vetää esimerkiksi salaojakonetta, Ei mennyt pitkääkään aikaa, kun kaikissa traktorimerkeissä oli hydrauliikka. Pohjanmaalla maaviljelijät panivat karjan pois ja navettaan laitettiin konepaja, jossa valmistettiin työkoneita traktorin perään. Ulkomailta tuotiin hinattavia puimureita traktorin perään. Mutta kun loppui seiväskuivaus, oli kehitettävä koneellinen kuivausjärjestelmä. Suomalaiset perustivat kuivuri- tehtaita.
Sodan jälkeen muodostettiin paljon pikkutiloja, joissa peltoa oli raivattua tai vanhaa peltoa 7 – 12 ha ja metsää 10 – 15 ha. Tilat olivat silloin elinkelpoisia, joista perhe sai elantonsa ja jonkin verran verotettavaa tuloakin. Tiloja saivat ostaa siirtoväki ja rintamamiehet. Tiloihin sai halpakorkoista lainaa ja he itse rakensivat tiloille rakennukset. Kun oli valtava rakentamisaika, ostolupa rakennustarvikkeisiin tarvittiin, kuten sementtiin ja nauloihin. Metsää myymällä tilat pystyivät ostamaan traktorin, jolla sitten myös kuljettiin kauppa- ja kylämatkat. Ihmiset olivat tyytyväisiä ja perustivat erilaisia seuroja, jopa kirkotkin täyttyivät. Kun minä maamiesseuran edustajana kävin tiloilla, olin aina tervetullut ja juotiin kahvit sekä keskusteltiin saviseutujen eduista ja ongelmista. Sitten tehtiin Suomesta hyvinvointivaltio, jonka seurauksena pikkutilat tulivat kannattamattomiksi ja vain suuret pärjäävät. Raivaajapolvi on unohdettu ja se elää hyvin pienellä eläkkeellä.
Tänä kesänä on tuskailtu kuumuuden kanssa ja minäkin olen hikoillut. Mutta niinhän ennenkin aina oli, kesät hiostavan kuumia ja talvet valtavan kylmiä. Kun kouluun hiihtäen menin, niin varpaat monoissa paleli. Muistan kesän 1937 kun jo 7 vanhana sain heinäpellolla ajaa hevosharavaa. Ilman paitaa olin hiki pinnassa ja heinän pölyssä. Kahdeltatoista mentiin kotiin syömään päivällistä. Päivällisaika oli puolitoista tuntia ja miehet menivät kedolle päivällistuntia viettämään ja puhuivat mukavia juttuja. Naiset jäivät pesemään ruokailuastioita. Kello 16.00 emäntä toi kahvin pellolle ja töitä jatkettiin kello 19.00 saakka ja myöhemmäksikin, kun oli viileämpää.
Näin entisaikoja muisteli Perniön Eläkeliiton Kunniapuheenjohtaja,
Vaarnmmen Faari
