”Siin on Petteril tuliaissi” sanos Unski ja huiskas mäyräkoira auton takakontti.
”Kyl miäste elämä o yksinkertast, eisunka yäkylä yhre kaljapakin kans voi mennä” Kerttu maris.
Kertu veli pittä heitin kotipaikkatas mererannal ja hee pruukkava hyvä hyvyttäs käske Kertu ja Unski joka suvi sin yäks, et Unskiki, ku o vaa kuivamaanpoik, saa kalasta. Ei jossa kurases joes onkimine ol mittä. Petter on kova kalamiäs, niinku kaik Kertu sukulaise.
Nee virkistysreisu ova ain Unskil enemä tai vähemä painajaissi. Heti ku o tuliaiskaffe juattu, nii Petter sano, et ny panna sauna lämppimä ja lähretä verkolasku. Eikä Unski os ikä soutta häne miälikses.
Soura nyy hiukan kovemi, no ei iha niin kovi, käännä ny ettei men verkonpääl, ei sil ku toisel airol, soura ny tota holmanokka kohre. ”Mitä halvatu holmanokka, joka pualel o saari, kaikis niis joku nokka o.”
Mut nyt Petter yllät, ”Ny poolssa simmoselt kantilt ettei kannat verkko laske.”
Unski lähet hiljase kiitokse Yläkerra Isänäl, kyl joskus ihmist lykästä.
Mut Petter oikken puhkus hyvä tahto ”Älä sure, kyl meil viara ain kalastama pääsevä, on keli mikä hyväs.
Mee mennä uistelema.” Unski koit inistä, ettei häne tähtes tarvit nährä vaiva, mut Petter sysäs virveli häne kättesäs ja rupes kohnima kalapakkitas. ”Tää atom on mun paras uistimen, jos ei täl nappa, nii sit ei millä. Täl on toinenki jettar narrattu.”
Unski kompuroit virvel kouras paatti ja Petter varot ”Älä kolistel, kaik kala peljästyvä kilometrin pääst.”
Unski huiskis muutami fletkui heitoi ja taas Petter neuvos ”Pääst enemä siima ulos ja heitä suuremas kaares, älä älä, kato vähä mihe sää heitäs. Heitä toho harja lähel, siäl ne liikku.”
Hää heit ja koht nappas. Ku aikas kelatti ja annetti välil löyssä, nii saatti ylös aika kasa vesiheinä.
”Jos sää ei heitäkkä, veretä vaa uistint” ehrot Petter. Hee liukusiva hiljaksi kaisliko reuna pitki ja Unski nököt virvel polvilas paatin peräl.
”Pääst vähä enemä siima ulos, ei ne haue tähä paati reunal tul syämä” neuvos Petter taas.
Unski annoi kelan pyäri ja taas nappas oikken kunnol. Petter ot jo haavi framil, mut ei kala viäl näkyny.
Unski pelkäs, et ku se noin kovi pistä hantti, nii misä vaihes sitä täytty kalautta, jos se on kauhja iso.
Hää rytkäs vähä reippami ja naks, siima katkes.
Ku hee tuliva rantta, nii naise oliva hantukeisas laituril ja Meeri huus ”Saik te jotta aikaseks”.
”Saatti hyvinki, atom o merenpohjas kiine ja lujaste” vastas Petter.
Saunas ol juur sopiva palvisauna lämpö ja Petter hutkis vihran kans ja löi löyly lissä. Unski valel päätäs kylmäl vetel.” Onk sul noi huan löylypää” Petter ihmettel. Hee menivä perätyksi uima ja Petter kroolas koval kohinal ku moottorpaat. Unski koit kans parastas, mut Kerttu kailot laiturinpääs ”Älä sää Unski ui niin pitkäl, ku sun uimataitos ei ol kovi hääppöne.”
”Hyvä ku muistutis, et mää olen huan siinäki lajis.”
Hee makasiva sit aitas ja Kerttu nukkus koht, hää ol onnesas, ku hänel ol vatta täys savulahna.
Unski valvos ja koit plätki korva juures inisevä hyttyst, seeki pahalaine siin viäl kiussamas.
Hää muist, ku lapse oliva kouluikässi, nii kuin kovi flika oliva onkima. Hee pistivä ite maronki koukku ja ottiva piäne ahvenasinti koukust irt.
Tero sanos hyi heitin touhustas. Petter yrit hänt opetta ”Annas ku eno näyttä, kummot kalastetta.”
Poik kyllästys pia ja rupes uittama venei laituri alt. Flika karjusiva ”Sää peljätäs kaik appora tiähesäs.”
Tero men tuppa mököttämä ja sarjakuvalehti lukema. Sukulaise näkivä, et poik on tullu issäsäs, yht surkja kalamiäs.
Mantar