Ku Maire-täti ol muuttamas kirkol, nii hää huamas, ettei häne vanha mööpelis sopinu sin ollenka.
Ei tommossi suuri kolhoi ja synkjäolossi kapistuksi voi sin piänis , vaalevis huaneis viärä.
Tarttis päästä huanekalukaupois kiärtämä, ettei ensmäsest kaupast ostet vaa, et toi tost ja toi tost.
Hinnoiki tarttis katto, ku ei sitä rahaka ol niinpal, ettei mittä väli mihe sitä sotku.
Mut ei mettäkulmilt ol nii yksinkertast lähte shoppailema, ku ei itteläs ol kulkupeli.
Kerttu ol kumminki valmis jelppama ku partiolaine. Unski rupes vähä hualestuma, tommone innostus ei ol hyvä erel.
Ensmäseks Maire tahtos uure sänky. Hänel esiteltti puusänkyi ja runkopatjoi, misä ei ollu muut ku pelkkä polstar vaa ja jala kruuvatti al. Sit myyjä näyt moottorsänky ”Jos rouva harrastaa sängyssä lukemista ja TV:n katselua, niin tämä on aivan ehdoton valinta.”
Sit hää painoi napist ja sänky men klinkku ylä- ja alapääst.
Maire kattel vähä epäileväst sitä heilumist ”Mää pruukkan vaa maatta iha vatupassis.”
Hää tek äkkin päätökses ”Mä olen maanu kahreksankymment vuat puulaatikos ja yks kaunis päiv mun pistetä sin taas. Ny mää ostan toi fiäterpolstari, misä ei ol mittä reunoi.” Se ol kaikke halvemp ja myyjä koit taas
”Kyllä rouvan kannattaisi harkita vielä tätä säätösänkyä. Tämän kun hankitte, niin ihmettelette, kuinka olette ennen tullut toimeen ilman tätä.”
Maire lykkäs leukas ettenpäi, niinku ain,ku hää on jottan päättäny ”Emmää missän kones ruppe makkama, tule sairala miäle.”
Naise rupesiva pää kallalas valkkama soffi. Mallei ol kauhjan paljo ja kankasvaihtoehroi ol saroittas.
Unski ol väsyny kaupois juaksemisse. Hää löys vähä syrjemält hyvä, upottava nojatuali ja men sihe huakasema.
”Hohhoijaa, kui naisil täytty ain olla tota vaihtelu ja vaihtelu. Juur ku o saanu jonku nojatuali istuttu simmoseks, et se on painunu mukavast kropa malliseks, nii eikös se täyry kiiruman kaupal vaihta. Vaik ei Kerttu ol ollenka kaikke hullumast pääst, ainaki jos vertta naapurimuija. Sen kans ei tul toime ite enkel-Kaaprielka.”
Unski valus oikke rennoks siin tualis ja lykkäs konttis pitkäks. Hänel muistus miäle, ku hee oliva Nikun kans nuari miähi ja rupesiva flikkojen peräs juaksema. Heitil ol jonkulaine kilpailu, kump saa parema näköse naisen kiine. Kerttu ol simmone tavaline nätti nuar naine, ristverine ja pyärjäposkine. Niku ol pollena sen komja Armin kans. Kyl sillo ol jo nähtävis, et se o äkäsenpualeine, mut ei Niku mittä huamanu, ku hää tuijot vaa sitä ulkomuatto. Se on tumma ja tulinen, hää kehuskel. Siin hää ny nahikoitte sen tumma ja tulisen kans päiväst toisse. Kauneus näkky olevan katovaist, mut tulisus senku lisänty ajan kans.
”Mitä sää tääl yksinäs kuhkis, nukuk sää?” Kerttu ol tullu häne viäresäs kattoma.
”Eeei mää mittä nuku, vähä vaa jalkkojan leputi.”
”Tul ny kattoma kuin kauni soffa Maire ost.”
Maire oliki oikke onnesas, hää istus suu levjänä pehmusel soffal ja silittel sitä käreläs.
Kerttu hipelöis ohimennesäs soffie selkämyksi ”Kyl nää uure niin kaunei ova. Meijänki soffakalusto on jo nii aikas eläny. Mikäs ihme see o, ku see onki jo viime vuastuhanelt.”
”Niinpä, sitä mää pelkäsinki” huakas Unski.
Mantar