Tervepä terve. Toimituksen lounaispyramidin viikkokaivaukset tehdään tässä seuraavaksi.
***
Meillähän on kansansairauksia, kuten selkäsäryt, alkoholismi, saabismi ja Turun tauti. Viime mainittu liittyy hinkuun päästä vanhoista taloista eroon.
Salossa on väännetty vanhasta ruokalasta. Satavuotiaan hirsitalon purkupäätös on tehty vuonna 2010 ja rahat purkamiseen ovat olemassa.
Yleensähän näistä päästään eroon seisottamalla taloja tyhjillään 30 vuotta, jonka jälkeen ne sortuvat itsekseen. Tässä tapauksessa talo ei ole vielä ehtinyt muuttua kasvuturpeeksi ja kulttuuriyhdistys Pro Rantakivet onkin ilmoittanut halunsa tulla taloon vuokralle ja kunnostaakin sitä. Kaupunki on pitänyt kuitenkin purkupäätöksen voimassa.
Miten tämän nyt sanoisi ilman, että leimautuu johonkin porukkaan: halu väen vängällä purkaa arvokkaaksi tulkittu rakennus, jolle olisi maksavia käyttäjiä, on outo. Tapa, jolla esimerkiksi vanhaa Turkua on tuhottu, on moukkamainen.
Kaupungin tehtävä ei ole rakennusten omistaminen, mutta kulttuuriympäristön ja kaupunkikuvan vaaliminen voi sitä olla. Sitähän ruokalan säilyttäminen on. Jos siinä sivussa saadaan tontille eloa, niin aina paranee.
Caterpillariporukat tietty ovat sitä mieltä, että säästämisen halu on kehityksen jarruttamista. Harvemmin tosiasiassa on.
Metkoja muuten nämä makuasiat. Minusta tyhjää tonttia mukavampi näky olisi pitkä hirsitalo, jonka ikkunoissa palavat valot, vaikka sitten kulttuuriyhdistyksen.
***
Salosta aikoo aloittaa uusi pikaruokaketju, jonka myyntiartikkeli on tuplapitsa, eri puolikkailtaan eri tavoin höystetty tuote.
Yritykselle sopii toivottaa onnea, vaikka kotona peltikaupalla pizzoja tehneelle tässä ei ole isoa uutta.
Esimerkiksi meillä on jaettu aina lätyt osastoihin sen mukaan, mitä toiveita eri päistä sohvaa tulee.
En tiedä uuden paikan annosten nimiä, mutta kotioloissahan näin tulee piristäviä nimikkeitä iänikuisten Francescanojen sekaan. Meillä suosituimpia ovat olleet ”mulmozzarella” ja ”muleipaprika” ja ”josvähänvalkosipuli”.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi