Heipähän hei. Toimituksen lounaissiiven juhlapäiväosaston viikkomerkinnät raapustetaan nyt tähän.
***
Maanantai oli monenlaisen kulttuurin päivä. Elokuvapalkintoja jaettiin kaukana Ameriikassa. Kaiken olennaisen sai selville aamun uutisista, siis että kuka on voittanut mitäkin.
Tärkeintä minusta tietysti oli, että täysimmän palkintorepun kanssa paikalta poistuivat britit. Samoin tanskalaisten saama tunnustus toki lämmitti.
Sitäkin on ihmetelty, että miksi mokomaa palkintoseremoniaa sitten pitää televisioida suorana Suomeen asti.
Toisaalta se on vallan perusteltua. Useimmilla meistä on hiukan niin ja näin unenpäästä kiinni saamisen kanssa pyhäiltaisin. Palkintogaalaa riittää vartti, kun jo saa löytää itsensä sikiunesta, vaikka vaan sohvannurkasta.
***
Ja sitten sitä toisenlaista.
Kalevalan päivää vietetään kansalliseepoksen kunniaksi, ja tämäkin näkyi eri välineissä pitkin päivää.
Kirjailija Hannu Raittila tuumi Turun radiossa aamusella, että ei pistäisi pahakseen vaikka Kalevalasta tehtäisiin jälleen vähän pidempikin pitko pakkopullaa kouluissa.
Mene, tiedä sitten. Tuli tuosta elokuva-aiheesta mieleen että on senkin kirjan markkinointi opettajalle epäkiitollista puuhaa.
Kalevalahan on noin periaatteessa juonenkulultaan ja yksityiskohdiltaan kuin parempikin fantasiakirja: on mystistä taikakalua ja valkopartaisten pappojen taistelua usvaisessa ikimetsässä miekat kolisten. Välillä manataan ja jäädään mutanttihauen saaliiksi. On kostoa ja hukkumakuoloa, voi veljet.
Periaatteessa tämän siis pitäisi mennä yleisöön kuin häkä, vallankin jos luku-urakka aloitetaan jostain kuvitetusta laitoksesta.
Toisaalta taas vastaus voi olla hyvinkin nuiva. Kaikki vastaava on jo nähty valkokankaalta sen seitsemän kertaa, monipisteäänellä ja popcorni-sanko kädessä.
Kukas tietty estää veivaamasta Kalevalasta elokuvaa. Saisi rymistellä sen minkä jaksaa.
Tappioksi jää kieli ja mitta.
Leffa-Väinämöinen, jos mokoma joskus nähdään, puhunee leveää teksasilaista.
***
Uudenlaisista lampuista riittää myös väännettävää. Vasta hiljan kerrottiin uutisissa, että edelleenkään ei oikein tiedetä, mihin nämä pienoisloistelamput tulisi niiden sammuttua toimittaa.
Sinällään on edelleen ratkaisematta, mikä on se viimeinen viisaus tässä lamppuasiassa, sellaistakin kun joskus kuulee väitettävän että ei näillä uusilla mitään säästöä saavuteta.
Totta onkin, että ainoa kuluttamaton lamppu on sammutettu lamppu.
Energiansäästäminen se kyllä on sellainen harraste, joka jättää jälkensä ihmiseen. Monestahan näkee jo kauas, että on pidetty vintti pimeänä pari iltaa viikossa.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
