Verojen korotuksista valitetaan. Vitsaillaan, että valtion ja kuntien viskaalit eivät osaa aakkosia kovinkaan pitkälle. A niin kuin alkoholi, B niin kuin bensiini, C niin kuin cigarette, D niin kuin diesel ja E niin kuin energia. Nyt löydettiin pari uutta kirjainta. L niin kuin limonadi ja M niin kuin makeiset. Onneksi takavuosien suositut aakkoset P niin kuin palkka ja T niin kuin tulot ovat nyt jääneet.
No, veroja pitää kerätä ja maksaa. Tulevaisuudessa yhteiskunta tarvitsee yhä enemmän rahaa. Tietojärjestelmien ja valvontamenetelmien kehittyessä myös useammat verovelvolliset joutuvat pulittamaan heille kuuluvat verot. Toivottavasti on aina vaan vaikeampaa pujahtaa verokarsinan rakosista ulos. Monissa maissahan, räikeimpänä esimerkkinä Venäjä, säädettyjä veroja ei saada kuin pieniltä osin kerättyä. Ihmiset ja firmat eivät maksa, eikä viranomaisilla ole keinoja karhuta.
Kun vähän miettii, huomaa pian, että kyllä niillä veroilla jotain saakin. Oikeastaan aika paljon. Otetaanpa pari esimerkkiä.
Ylitän joka päivä pari kertaa ison tien. Siihen rakennetaan hienoa kiertoliittymää. Vaikkei se vielä ole edes valmis, on suorastaan leikintekoa ajaa ennen niin vilkkaan tien yli. Ei tarvitse kun vähän vilkaista vasemmalle. Tietääkseni veroni eivät pienene eivätkä suurene tämän kiertoliittymän takia. Saan sen siis ihan ilmaiseksi. No, niin sen kyllä saavat kyllä veroja maksamattomatkin.
Ihmiset haluavat harrastaa kaikenlaista. Yleensä sellaisesta pitää pulittaa. Minäkin harrastan ja vieläpä sitä hienointa, nimittäin tennistä. Helsingin seudulla joutuu maksamaan kesälläkin ulkokenttätunnista noin 20 euroa. Lisäksi saa vielä körötellä ruuhkassa puolisen tuntia pelipaikalle. Minä sen sijaan hyppään polkupyöräni satulaan ja pääsen alle viidessä minuutissa kentille. Massakenttämme ovat nyt mitä mainioimmassa kunnossa. Eikä maksa senttiäkään.
Niin, mitä kaikkea verorahoilla saankin. Käyn aika usein katselemassa ja kuuntelemassa musiikkirientoja. Yritän nähdä kaikki Suomessa tuotetut oopperat. Siinä sitä vasta saakin verorahojaan takaisin. Oopperalipun hinnasta joutuu itse maksamaan vain noin kolmanneksen. Ja teattereissa on vähän saman meno. Hakekaa sieltä rahanne kotiin! Tosin tämä tuki tulee enimmiltään vapaaehtoisesta verosta, lotosta.
Suomesta löytyy lähes joka kylästä kirjasto. Mukavissa tiloissa voi lukea lehdet ja käyttää tietokonetta. Kirjastoista voi lainata kirjoja ja jopa kalliita ääni- ja kuvalevyjä. Ja kuten kirjastonjohtajamme juuri todisti, kirjastoissa saa nykyään jopa puhua ääneen. Eikä maksa mitään.
Koulunkäynti ja opiskelu on Suomessa lähes ilmaista. Amerikoissa ja monissa muissa isoissa maissa, jopa kommunistisessa Kiinassa alakoulusta asti joudutaan opetuksesta maksamaan, ja yliopistossa opiskelu tulee hyvin kalliiksi. Miksi emme siis pakertaisi. Kunnon ammatin hankkinut kun pääsee todennäköisemmin sisähommiin. On vähän mukavampaa helteelläkin.
Siis rakastakaamme veroja!
pajen