Skip to main content

Salon seudulla keväästä syksyyn toistuu maanantai-iltaisin juoksuhousujen kahina metsissä.
Maanantairastien kausi on alkamassa, vaikka lumet tiheimmistä kuusikoista sulavat tuskin vielä viikkoihin.
Maanantairastit on jo perinteinen tapahtuma, jolle sopii toivottaa myös pitkää ikää.  Kaupunkilaisten kuntoliikuttajana  tapahtuma on vailla vertaa:  rasteilla juoksee kerrallaan jopa satoja harrastajia, kukin kuntonsa ja osaamisensa mukaan.   Rastit ovat myös tapahtuma, minkä voi sanoa jalkautuvan kylille: ennen syksyä suunnistetaan eri puolilla kaupunkia varsin vaihtelevissa maastoissa.
Suunnistuksen suosiota ei sinällään tarvitse ihmetellä. Luonnossa liikkuminen on suomalaisille läheinen asia,  eikä kuntosuunnistuksessa ole kyse verissä päin kisaamisesta,  ajanotto korkeintaan motivoi pistämään menoon hiukan lisää tahtia.
Tapahtuman jatkuvuus ei varmasti olekaan kiinni osanottajien määrästä,  tärkeintä on että seurojen talkoolaiset jaksavat ja mukaan tulee uusiakin voimia.

Pienet asiat puhuttavat

Eduskuntavaalien kampanjointi käy kierroksilla. Vaalitelttoja, -kojuja ja –paneeleja riittää lähes joka päivälle.
Maailmoja syleillään korkeintaan valtakunnan mediassa. Turuilla ja toreilla puhuttavat sittenkin arkiset asiat kuten eläkkeet ja lapsilisät.
Kansalaisten huolia muutaman viikon kuunneltuaan eivät eduskuntaan valitut voi väittää olevansa tietämättömiä siitä, mitkä ovat kipupisteet suomalaisessa arjessa.

Jaa artikkeli: