Skip to main content

Kunnioitettu ja taitava, jo eläköitynyt Keski- ja Itä-Euroopan radiotoimittaja Yrjö Lautela on innokas jalkapallomies. Hänet oli kerran kutsuttu eräiden suurehkojen jalkapallopippaloiden radiolähetykseen asiantuntijaksi. Kysyttiin, että miksi se jalkapallo niin kovasti kiinnostaa. No siksi, että huonompikin voi voittaa ottelun.
Näinhän voi käydä. Potkitaan puolitoista tuntia palloa maisemiin ja siinä sivussa vähän vastustajaa jaloille. Saadaan kosteaan palloon kerran oikea banaanikierre ja go-goo-gooo-goool! 1-0!
Näin kävi vuonna 1966. Katselimme rakeista mustavalkoista televisiokuvaa. Silloin selostaja aina kertoi, että toisella on punaiset paidat ja toisella siniset, mutta joukkueet erottaa kyllä hyvin sukkien raidoista.
Pienet ja vikkelät pohjoiskorealaiset juoksivat kuin kärpät ristiin rastiin ja onnistuivat tuikkaamaan märän ja painavan nahkakuulan kerran Italian maaliin. 1-0! Sensaatio oli valmis.
Nyt Pohjois-Korea teki sen taas. Selviytyi seuraaviin ämmämkisoihin. Siinä maassa tavallinen kansalainen saa noin puolet ihmisen normaalisti tarvitsemasta ruoasta. Nuoria naisia myydään kymmenin tuhansin kuin karjaa kiinalaisille palvelijoiksi. Mutta rahaa riittää armeijalle ja urheiluun.
Jos nyt kerran Pohjois-Korea pääsee potkupallon arvoturnaukseen, pitäisi Suomenkin ajan vielä koittaa. Uskoako toimittaja Lautelan lailla, että huonompikin voi joskus voittaa?
Euroopan nuoret lupaukset pelaavat parhaillaan Ruotsissa. Suomen nuoret ovat päässeet kovaan joukkoon. Joukkue kohtasi kahdessa ensimmäisessä ottelussaan taitavat eurooppalaiset joukkueet Englannista ja Saksasta. Takkiin tuli.
Ulkomainen lehdistö on suitsuttanut, että Suomen joukkue pelaa hienosti yhteen ja noudattaa sovittua taktiikkaa. Ennalta katsoen paremmat pelaajat eivät oikein pääse etenemään, kun aina kintuissa vilisee vastustaja. Saksan pelinrakentelu ontuu. Englantilaiset eivät saa keskityksiä perille. Ensimmäinen puoliaika päättyy, tilanne nolla nolla.
Sitten se vaan tulee. Vastustaja lurauttaa muovikuulan häkkiin. Ja toisenkin. Mutta tällä joukkueella mennään vielä pitkälle!
Onhan sen nyt ihan selvää, että Suomi ei voi pärjätä jalkapallossa eikä Portugali maastohiihdossa. Sehän lähtee jo lapsesta. Portugalilainen ei ala harrastaa hikihiihtoa eikä suomalainen potkupalloa.
Jotta pärjäisi maailmanlaajuisesti harrastetun ammattiurheilun vaikkapa jalkapallon ehdottomalla huipulla, lajin harrastamisen pitää alkaa jo kohdussa. Ja vielä on pitänyt saada poikkeukselliset geenit.
Tai sitten on maailmankirjat sekaisin. Tai sittenkin, jospa naiset potkaisisivat loppukesällä Suomen futiksen lopulliseen nousukiitoon.

pajen

Jaa artikkeli: