Skip to main content

Kauppiaan housunpolvien pitää kestää konttaamista

Perniön K-Supermarket sai kauppiaat Turun ytimestä. Tätä kuvaa otettaessa maanantaina aikaa Amanda Isotuvan ja Janne Silvanderin kauppiasuran alkuun oli noin puoli vuorokautta.

Perniön K-Supermarketin toimistossa oli maanantaina kolme ihmistä nenät kiinni papereissa ja sitä lajia oli tiedossa vielä illaksikin.
–Siinä on tosi paljon hommaa, kun kauppias vaihtuu. Kaikki sopimusten siirrot ja muut, sanoo Mika Snellman.

Puhumattakaan kaikesta siitä pienestä ja arkisesta, joka tulee vastaan vasta ajan kanssa.
–Onneksi on hyvä henkilökunta, joka on ollut pitkään talossa. Varmasti tarvitsemme heiltä neuvoja monessa asiassa, sanovat Amanda Isotupa ja Janne Silvander.

Seuraavana päivänä he olivat jo K-Supermarketin kauppiaita, kauppaa vuodesta 2022 kipparoinut Mika Snellman puolestaan uuden parissa.

Isotupa ja Silvander vaihtavat todellisuudesta toiseen. Heidän viimeisin työpaikkansa on K-Supermarket Föri Turussa aivan Aurajoen rannalla, nimensä mukaan kaupunkilautta Förin laiturin kohdalla. Perniössä muuttuu paljon, vaikka kaupanteko aina kaupantekoa onkin.
–Förissä asiakasmäärä voi olla päivässä kolme kertaa sen, mitä Perniössä, summaa Silvander.
–Siellä on paljon jätskinostajaa ja yhden oluen hakijaa, täällä taas tehdään varmasti enemmän koko viikon ruokaostoksia ja hankitaan raaka-aineita, uumoilee Isotupa.

Kauppiaat sanovat, että paikalliset tuottajat pidetään ilman muuta mukana ja heidän määräänsä halutaan jopa lisätä. Samoin on suunnitteilla Förin vuosilta tuttujen yhteistyökumppaanuuksien jatkaminen myös Perniössä. Uutta suunnitellaan kuitenkin askel kerrallaan.

Koko juttu 3.10. digi- ja paperilehdessä!

Jaa artikkeli: