Skip to main content

Kosken rautatiesilta suljetaan autoilta vasta, kun uusi tie on merkkejä myöten valmis

 

Kuovilasta Kosken asemalle ajellaan kohta vain ja ainoastaan tätä tietä pitkin.

Kosken aseman vanhan rautatiesillan liikennekäyttö lähenee loppuaan.
Koska siltaa pitkin viimeinen auto ajaa, sitä ei osaa toistaiseksi sanoa edes Kuovilan yksityistien hoitokunnan puheenjohtaja Fredrik von Limburg Stirum.

Tiekunta joutui totisen paikan eteen, kun selvisi, että autoliikenteen käytössä ollut vanha rautatiesilta vaatisi kohta perusteellista remonttia. Tähän tiekunnalla ei ollut rahkeita, joten se päätyi parantamaan Kelkkalan kautta kulkevaa Vanhaa Koskentietä niin, että se on tulevaisuudessa ainoa kulkutie Kuovilan suunnasta Koskelle ja silta pistetään kiinni.

Tien parannustyöt on saatu valmiiksi ja uutta tietä voi näin ajaa, mutta virallisesti se ei vielä ole käytössä. Puheenjohtaja kertoo, että tien varrelle odotetaan yhä liikennemerkkejä ja turva-aitoja, samoin joitain viranomaislupia on vielä matkalla.
Tielle tulee 30 km/h rajoitus niihin kohtiin,joissa on asutusta, muuten sillä saa ajaa vittäkymppiä. Von Limburg Stirum toteaa, että 50 km/h on kyseisellä tiellä jo reippaanlaista menoa.

Jaa artikkeli: