Perniön pohjavesi voi virrata Salon keskustaan jo kevättalvella

Salon keskustassa saatetaantulevaisuudessa laskea hanasta Perniöstä tulevaa vettä.

Perniön Kylmässuon vettä saatetaan käyttää Salon keskustan alueella jo kevättalvella.

Liikelaitos Salon Vesi on tutkinut vaihtoehtoja veden riittävyyden varmistamiseksi ja alkamassa on hanke, jossa uusitaan vanha vesijohtoyhteys Kylmässuolta Teijolle ja sitä kautta kohti Salon keskustaa.
–Jos saamme toimenpideluvan, työt voivat alkaa viikon, parinkin sisällä, sanoo Salon Veden toimitusjohtaja Kalle Virtanen.

Perniöstä keskustaan pumpattaisiin enimmillään viitisensataa kuutiota vuorokaudessa.
–Keskustan alueella on kulutus viittä, kuuttasataa kuutiota.  Tässä mielessä on ollut onni, että ei nyt ole isoja kuluttajia kuten sokeritehdasta tai meijeriä, Virtanen makustelee.

Toisaalta toimitusjohtaja toivoo, että isoja kuluttajia eli käytännössä teollisia yrityksiä kaupunkiin jälleen tulisi.

Kyse on siitä, että nykyiset ottamot ovat etenkin kesäaikaan kuormituksensa ylärajoilla.
–Ottoluvat eri alueille ovat yhteensä 11 000 kuutiota ja parhaimmillaan kulutus voi olla yli kymmenentuhatta. Siinä päällä olisi pakko olla vielä pelivaraa, Virtanen sanoo.

Liikelaitos Salon Vesi on mielinyt vettä Kiikalan ja Someron harjualueilta, mutta aluehallintovirasto hylkäsi hakemuksen pysyvästä vedenotosta.  Hallinto-oikeus hylkäsi liikelaitoksen valituksen vedenoton hylkäyspäätöksestä ja nyt liikelaitos hakee korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa tähän päätökseen.

Kylmässuolta Teijolle menevä vanha putkiyhteys kulkee Natura-alueella ja Metsähallituksen mailla.  Virtanen sanoo, että työt pyritään tekemään mahdollisuuksien mukaan kaivamatta eli vanha putki korvataan ikään kuin poraamalla linjan paikka maahan.
–Metsässä kulkija ei näe, mistä linja menee.  Joissain kohdissa on varmasti myös kaivettava, Virtanen sanoo.

Työ tehdään omana työnä ja hintaa yhteydelle kertyy Virtasen mukaan noin 100 000 euroa.

 

Jaa artikkeli: