Skip to main content

13 000 linja-auton kuvaaja ei myrskyä säikähdä

Janne Saanion kuvapankki täydentyi torstaina muun muassa Vainion liikenteen autoilla.

Jalkakäytävällä Perniön kirkonkylän kupeella seisoi torstaiaamuna riski mies mustissa vaatteissa järjestelmäkameran kanssa ja höristi korviaan aina, kun jostain kuului lähestyvän isompi ajoneuvo.

Janne Saaniolla oli takana neljä kuvauspäivää eri puolilla Salon seutua ja Länsi-Uuttamaata ja vielä oli edessä matka kotiin Pohjanmaalle Isokyröön.

Rannikolle Saanion toi harrastus, linja-autojen kuvaaminen.  Runsaan kymmenen vuoden aikana Saanio on kuvannut noin 13 000 eri linja-autoa eikä urakka lopu koskaan.
–Suomessa on rekisterissä noin 16 000 linjuria ja toisesta päästä poistuu kalustoa ja toisaalta tulee myös uutta tilalle.  Jostain Helsingistä saisi heti 400 uutta kuvattavaa, jos niin haluaisi, Saanio miettii.

Torstaiaamun passipaikka oli taiten valittu: Saanio oli selvittänyt jo etukäteen linjaliikenteen ja koulukyytien aikataulut.
–Aikataulujen selvittämistähän tämä pitkälti on, mutta niiden suhteen on eri puolilla Suomea hirveät erot.  Jossain on kaupungin sivulla kaikki selvästi ja jostain ei tahdo löytää oikein mitään.

Perniön torstaiaamulta kameran muistikortille tarttui sekä vuoroautoja että koulukyytejä.

Suomalaisten linja-autojen varsinainen tietopankki on sivusto bussidata.fi jolla Saanionkin kuvia on julkaistu.  Tavoitteena on saada sivulle tiedot kaikista Suomessa liikennöineistä linja-autoista ja niin ikään mukana on valtavasti tietoa yrityksistä. Etelän-kierroksensa Saanio käytti tarkkaan hyväkseen;  suunnitelmissa oli paluumatkalla kuvata ainakin kouluvuorot Mynämäellä.   Keskiviikon myrskysäässä Saanio oli ollut myös kuvaushommissa, tällä kertaa Virkkalassa.
–Pääsin sentään puun alle ja se vähän antoi suojaa. Mutta jos olisin kotona katsonut ikkunasta, että tuollainen ilma, niin en ehkä olisi lähtenyt, hän naurahtaa.

Saanion oma kuvapankki löytyy osoitteesta vaxi81.kuvat.fi

Lisää Perkkarin printti- ja digilehdessä!

Jaa artikkeli: