Perniön museossa on pitkin kevättä tapahtunut paljon. Tiloissa on ehostettu paitsi välttämätöntä tekniikkaa, myös sitä, mikä on näytillä.
Syynä uudistuksiin on tietysti museon juhlavuosi, mutta se ei ole olennaista. Pääasia on, että museonmäellä on tekemisen meininkiä. Osaamista on haettu myös kauempaa.
Tärkeintä on, että nyt valmistumassa olevat interiöörit ja ja esille tuleva esineistö on valittu vahvasti omaan historiaan nojaten. Perniön pitäjän historia on pitkäja monella tavalla kiehtova: jos kuka ei innostu rautakaudesta, voisi löytää mielenkiintoista asiaa esimerkiksi aatelisten elämästä tai kartanoista .
Toivoa sopii, että museo saa kesän aikana myös uusia kävijöitä. Mukaan ei tarvita edes perinteistä ajatusta siitä, että ihmisen on tunnettava oma tai kotiseutunsa historia. Historialliset kohteet ovat suosittuja vierailukohteita kauempanakin, myös siellä missä menneisyys ei ole kävijän ”omaa”. Miksihän lähinnä oleviin historiallisiin paikkoihin ei osata tällä lailla puhtaasta uteliaisuudesta tutustua: kotiseutumuseoiden joukossa kun ei Perniön museossakaan ole mitään hävettävää.
Osa kunniasta kuuluu tietysti niille ihmisille, jotka ovat oivaltaneet pistää talteen pientä, ehkä aikanaan merkityksettömänkin tuntuista esineistöä vuosikymmenien varrelta. Nyt ne elävöittävät näyttelyä ja auttavat samaistumaan menneiden vuosikymmenien elämään.
Kulttuuriperinnön vaalimista olisi, että esineistö myös jatkossa saisi olla arvoisellaan tavalla säilössä. Perniössä huolta säilytystilojen kehnoudesta on kannettu vuosikausia.
