Skip to main content

Uudelle yrittäjälle ovat Melkkilän ratsutallin karsinat jo ennestään tuttuja

6.7.20247 heinäkuun, 2024Uutiset

Hanna Nurmi ja Håkan-hevonen kotiutuvat Melkkilään heinäkuun aikana.

Perinteikäs Melkkilän ratsutalli on muutosten edessä. Pian keltaisten rakennusten ja suurten peltojen kehystämä talli vaihtaa yrittäjää.

Katriina Melkkilällä on ollut monta rautaa tulessa perhe-elämän, työn ja tallitoiminnan pyörittämisen kanssa. Toinen lapsi kolkuttelee jo malttamattomana vatsassa, joten ratsastuskoulun poisjättäminen yhtälöstä alkoi tuntua välttämättömältä.

Melkkilän ratsutallin uutena yrittäjänä aloittaa elokuun alussa jo monelle tallilla käyvälle tuttu Hanna Nurmi. Hän on pyörittänyt neljän ja puolen vuoden ajan Kemiössä tallia, mutta aloittanut ratsastuksen ja ohjaamisen aikoinaan Melkkilässä.

Melkkilän ratsutalli on ollut ennen tulevaa elokuuta vain Melkkilöiden perheen hallinnassa. Ensin Katriina Melkkilän äidillä Anna-Maija Melkkilällä, joka ratsastuskoulun alkujaan perusti, ja sittemmin vuokralla hänellä itsellään.

Ratsutallilla on 30 vuoden aikana käynyt paljon ihmisiä. Alussa käyneet ihmiset ovat kasvaneet aikuisiksi ja tuoneet taas omat lapsensa opettelemaan ratsastusta samalle tallille. Jatkuvuus näkyy siis sekä ratsastajien toiminnassa että tallilla.

–Jatkuvuutta tämä yrittäjänvaihdos ehdottomasti tuo vielä lisää. Minulla oli niin kiire usein, että siksi sijaiset vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Nyt niin ei varmasti enää ole, kun Hanna tähän tulee, Melkkilä sanoo.

Ratsutallin toiminta jatkuu alkuun samanlaisena kuin ennenkin eli ratsastustunnit pyörivät tavalliseen tapaan.

Nurmella on suunnitelmia myös ratsutallin toiminnan laajentamiseen. Esimerkiksi ajamiseen olisi rahkeita, sillä häneltä löytyy sekä kokemusta että ravikortti. Nurmen hevosista osa on myös sellaisia, joilla voisi kiertää enemmän ulkopuolisia kilpailuja, joten toiminta saattaa kehittyä myös sinne suuntaan.

 

Lue lisää seuraavasta lehdestä!

Jaa artikkeli: