Kun Perniön yhteiskoulun ysiluokkalaiset kouluvuoden päätteeksi matkaavat Helsinkiin, on retki sillä lailla kunniakas, että se on tienattu itse omalla työllä.
Kaikelle kansalle tämä työ näkyy ja ennen muuta kuuluu lauantaina, kun yhteiskoulussa järjestetään Yks kova juttu –hyväntekeväisyyskonsertti, jolla kerätään varoja matkakassaan. Konsertissa lavalle nousee koko joukko oppilaita, pari kappaletta vanhempia sekä Trio Grandezza.
Työtä ja varoja on toki kerätty jo pidemmän aikaa esimerkiksi kioskimyynnillä, konsertti on vielä viimeinen voimainkoitos.
Rahaa myös tarvitaan, kun matkaan lähtee yli 70 oppilasta.
–Kaksi linja-autoa tarvitaan, muistuttaa markkinointijoukkoon kuuluva Antti Reiman ja jatkaa, että Linnanmäen ranneke maksaa nelisenkymppiä per kävijä. Ruoat, bussit, liput ja muu mukava tietää sitä, että summa per oppilas kasvaa äkkiä yllättävän suureksi.
Oppilaiden vanhemmista mukaan konserttiin lähti kaksi musiikin ammattilaista; Ainon äiti on kanttori Maria Rainio-Alaranta ja laulaja sekä harmonikkataiteilija Pekka Laakso on koko idean isä.
Oppilaiden listalla ei ole vain päivän poppia, vaan vanhempaakin tavaraa kuten Tavaramarkkinat-yhtyeen 1980-luvun hitti Kevät.
–Oli muutama kappale, joista valittiin. Ei ollut kovaa vääntöä, sanoo Kaisa Kaartinen.
–Nämä ovat kappaleita, jotka ovat olleet työn alla muutenkin, jatkaa Aino Alaranta.
Oma lukunsa konsertissa on koulun oppilaiden ja vanhempien lisäksi Trio Grandezza, jossa musisoivat Pekka Laakson lisäksi muun muassa Virtuososta tuttu Roope Pelo ja Peter Nyberg, jonka taidoista saatiin näyte muun muassa Salon teatterin Jekyll&Hyde-musikaalissa.
Yks kova juttu lauantaina 7.4. klo 17 Yhteiskoulun Allinsalissa.