Onpa ollut ainutlaatuinen asuinpaikka tämäkin; ikkunan takana heilimöi pelto, kamarin oven takana on kirkkosali.
–Vahtimestarit, jotka täällä ovat asuneet, pitivät aikanaan huolta talosta, lämmityksistä ja siivouksista, kertoo Jaakko Uusitalo.
Enää talossa ei asuta, mutta kamarin vieressä keittiö puuhelloineen on edelleen olemassa.
Ollaan Perniön Ylikulmalla rukoushuoneessa, jonka sisätiloissa on muutenkin helppo palata mielessään vuosikymmenten taakse.
–Seinissä on alkuperäiset pinkopahvit, kertoo Sirkka Knaapinen.
–Onneksi ei ole ollut kellään koskaan pääomia modernisoida, letkauttaa Uusitalo.
Talon oikeanlaiseen ylläpitoon ja remontointiin on onneksi ollut varoja ja tekijöitä, ja niin rukoushuoneessa juhlitaankin talon satavuotispäivää myöhemmin tässä kuussa.
–Seuraavaksi on jossain vaiheessa tehtävä katto, ja sitten talo on valmis seuraavalle sadalle vuodelle, sanoo rukoushuoneyhdistyksen puheenjohtaja Aarno Hiihtola.
Vuosien varrella talo on nähnyt paljon, ja jotain tästä päivästä tuttuakin sen vaiheisiin mahtuu; talvisodan aikana Ylikulmalla majoitettiin evakkoja niin yhteistalolla kuin rukoushuoneessakin.
Knoppitietoakin rukoushuoneeseen liittyy; se on yksi Perniön kirkoista, vaikka ei ehkä ulospäin kirkolta näytä. Kirkoksi sen kuitenkin vihittiin jo vuonna 1952. Erityisen paljon työtä asian eteen näki Perniössä pappina ollut Olavi Airas.
