Skip to main content

Varha havittelee Perniöön ostolääkäreitä monelta suunnalta

 

Perniön terveysaseman lääkäritilanne ei edellenkään näytä kovin valoisalta. Terveysaseman kaksi ostopalvelulääkäriä lopettivat työnsä ennen kesäsulkua. Nyt hakusessa on jälleen kaksi ostolääkäriä, mutta kilpailutuksen voittanut Terveystalo ei ole voinut toistaiseksi toimittaa työntekijöitä, joten hyvinvointialue Varha hakee kahta ostolääkäriä muutakin kautta.
–Haku on avattu hankintalain puitteissa myös muille vuokravälittäjille, kertoo sote-aluepäällikkö Petri Salo.

Niin ikään Perniöön havitellaan hyvinvointialueen omaakin lääkäriä: Varhalla on syyskuun kahdeksanteen päivään asti avoinna rekrytointi, jossa haetaan kaikkiaan neljää vakituista terveyskeskuslääkäriä. Heidät on määrä sijoittaa pääterveysasemalle, Perniön terveysasemalle ja Someron terveysasemalle. Vaikka kaikki neljä virkaa täyttyisivät, olisi Perniössä silti vajetta, jota pyritään paikkaamaan ostopalvelulla.

Perniössä työskentelee parhaillaan aseman vastaava lääkäri ja lisäksi syyskuun alusta tilanteeseen on tiedossa pientä helpotusta, kun osa-aikainen virkalääkäri aloittaa Perniössä.

Jaa artikkeli: