Skip to main content

15.12.2011

Kuluva viikko on ollut säiden puolesta koko lailla vaihteleva.
Tasan viikko sitten saatiin pyryä ja myrskytuulta.  Sen perään ilmat ovat olleet tuulisia ja sateisia eikä vahingoiltakaan  ole vältytty.   
Pitkin Lounais-Suomessa on miinussarakkeeseen kirjattu niin kaatuneita pihapuita,  karanneita veneitä kuin sähkökatkoksiakin.  Joissain talouksissa ilman virtaa oli eletty pahimman myräkän aikaan lähes vuorokausi. Pikkutiet ovat olleet kovilla ja maakunnalliseksikin uutisaiheeksi nousi Kemiöntien jääminen meriveden alle Strömmassa. 
Viimeksi mainittu oli nostanut autoilijoiden keskuudessa jonkun verran kiukkua.   Ilmiö on varmasti sukua niille kerroille, kun talvi yllättää autoilijat. 
Kun työmatkaliikenteen osanottajia keräillään tienpenkoilta, kyse on siitä että usko  insinöörien luomaan tekniikkaan ja ihmisen kaikkivoipuuteen on ajanut ohi terveen harkinnan.  Lumipöperössä ei voi ajaa kovaa eikä merestä pumpata vettä pois, vaikka se tielle tulisikin.
Kysymys on loppujen lopuksi  yksinkertaisesta varautumisesta.    Säistä puhuttaessa se on helpoimmillaan sitä,  että selvästi poikkeavan sään ollessa tuloillaan autoradiosta naksautetaan päälle oikea Ylen kanava, jolta tulevat niin liikenne- kuin muutkin viranomaistiedotteet.  
Maalla on joka tapauksessa totuttu varaamaan kynttilänpätkiä, taskulamppuja, polttopuita ja jokunen kannu vettä sisään sen varalle, että sähkö onkin poissa toista päivää.   
Kaupunkikeskustassa asujan näkökulmasta tällainen valmistautuminen voi tuntua täysin kivikautiselta, mutta ei se sitä ole.   Jotkut osaavat ottaa asian jopa ajanvietteenä, joka liippaa lähempää tosielämää kuin moni varta vasten viihdykkeeksi
Tarve varautumiselle ei missään nimessä ole vähentynyt;   esimerkiksi juuri Lounais-Suomessa on paljon teitä ja muuta rakennetta sijoitettu niin, että merivesi tai tuulet voivat aiheuttaa haittaa.  Samoin maaseudulla sähkö kulkee ilmajohtoja pitkin vielä vuosikausia ja kaikkialle maakaapelia ei saatane koskaan.
Tarve varautumiselle ei ole vähentynyt sikälikään, että näillä näkymin säät jatkuvat leutoina ja tuulisina  vielä pitkään tämänkin talven osalta. Niiden kanssa voi pärjätä, mutta ennakoimista se  vaatii.   

Jaa artikkeli: