
Perniön liikuntapaikoille tehdään parannuksia ensi vuonna ja sitä seuraavana, jos määrärahat pysyvät budjetissa.
Salon vapaa-ajan lautakunnan talousarvioesitys etenee kaupunginhallituksen pöydälle.
Vapaa-ajan lautakunta hyväksyi talousarvion osa-alueineen kokouksessaan torstaina ja päätti lähettää sen eteenpäin kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi.
Osana talousarvioesitystä esillä käsiteltiin muun muassa Perniön Melassuon olosuhteiden kehittämistä. Kehittämiseen on varattu talousarviossa yhteensä 200 000 euroa vuosille 2026–2030. Talousarviosta selviää myös, että kaupunki suunnittelee peruskorjausta Melassuon liikuntahalliin.







