Suomea on perinteisesti pidetty hyvin valvottuna ja turvallisena maana, missä ihmiset ja eläimet hoidetaan hyvissä oloissa, ruoka on oikein tuotettua ja ennen ensimmäistäkään uudisrakennushanketta pidetään huoli siitä että ympäristö ei rakentamisen takia turmellu.
Viime aikojen uutiset vaan kertovat toista.
Eniten palstatilaa on saanut valelääkärijupakka, jossa tulilinjalle on joutunut etenkin sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa ja lupahallintoa valvova virasto Valvira.
Samaan aikaan toisaalla pähkäillään sikatiloilta kuvattuja uusia videoita, joiden perusteella viranomaisvalvonnan pettämistä epäillään taas.
Pohjois-Suomessa taas on revitty otsikoita ympäristövalvonnan toimimattomuudesta Talvivaaran kaivoksen osalta. Poliisitutkinta on kaivos- ja lääkärikohujen tiimoilta jo käynnistynyt.
Yhdessä tapaukset herättävät montakin kysymystä. Yksi useimmin toistuvista ä on se, onko kyseessä todellinen resurssipula. Meneekö valvontaviranomaisten aika turhaan paperisotaan, uudistusten vuoksi tehtäviin uudistuksiin ja epäolennaisiin asioihin, vai onko kyseessä enemmänkin asenneongelma, kuten Valviran suhteen on jo ehditty julkisessa keskustelussa epäillä.
Mielenkiintoista olisi myös miettiä, onko viranomaisilla kiusaus joskus tehdä aluepolitiikkaa käsittelemällä esimerkiksi paikallisesti tärkeän teollisuuslaitoksen ympäristöriskejä lepsusti.
Yhtä kaikki lopputuloksena syksyn väännöistä saattaa olla täystuuletus monessakin viranomaiselimessä.
Vaikka näitä usein kahvipöytäkeskusteluissa pidetäänkin juuri hallinnon ja turhan byrokratian malliesimerkkeinä, jämptit valvovat viranomaiset tarvitaan. Perustelut sille ovat tämän kirjoituksen ensimmäisessä virkkeessä.
