Skip to main content

Panin kolumnikynäni ja -kumini vaalien ajaksi visusti penaaliin. En siksi, etteivätkö vaalit ja Salon tilanne kiinnostaisi. Kyllä kiinnostaa. En vaan koe pärjääväni ehdokkaille vaalisanailussa. Minulla ei ole lähtökohtaisesti tarpeeksi isoa tahtotilaa haastavien ongelmien ratkaisemiseksi, ei pitkässä juoksussakaan.

Kunnallisvaalit meni. Mitä saimme? Toivottavasti toimivan valtuuston ja muut luottamuselimet. Sääliksi vaan käy niitä noin 18 tuhatta salolaista surkimusta, jotka eivät viitsineet äänestää. En varmaankaan osu pahasti vikaan, kun veikkaan, että juuri nämä pitävät suurinta ääntä parina seuraavana vuotena Salon kunnan asioista.

Palaan vielä viime eduskuntavaaleihin. Persut sai jytkyn. Vaalien johdonmukainen tulos oli, että hallituspuolue kepu jättäytyi oppositioon. Odotettiin, että vaalivoittaja ottaisi hallituksessa vetovastuun. Alkaisi tapahtua. Mitä vielä! Vetäytyivät.
Pääsin hallitusneuvottelujen aikaan sattumalta kuuntelemaan PS-strategiaa. Sen mukaan puolueen ei missään tapauksessa pitänyt mennä hallituksen. Oli jäätävä oppositioon räksyttämään. Tärkeintä oli varmistaa saavutetut asemat. Jos mentäisiin hallitukseen tällä joukolla, seuraavissa vaaleissa pudottaisiin taas entiselleen.

Puolueen vanha jäärä, nimismies Vistbacka taisi lausua vahingossa totuuden kommentoidessaan puolueen säätiökikkailuja ja arvolukaalin ostoa Helsingin keskustasta. Täytyy jemmata varoja, jos tulee vaikka yllättävä vaalitappio.

Vaalien jälkeen saatiin lopulta kokoon kummallinen kuuden puolueen hallitus. Asiantuntijat ennustivat, että se ei kauaa pysy pystyssä. Jos olisi tunnistettu maailmantalouden huononeva suunta, arviot olisivat olleet vieläkin synkemmät. Mutta maata on hallittava.

Kokoomus johtaa hallitusta. Sen ajamat asiat ovat aika lähellä omiani, mutta puolueesta on kehkeytynyt liian itsetietoinen ja ylpeä. Hyväksyn kuitenkin sen hallituksen johtoon, koska maata on hallittava.

Demarien puheenjohtaja puhuttelee edelleen jäseniään huvittavasti tovereiksi. Punaisista aatteista ei taida enää olla jäljellä muuta kuin punainen tiilitalo ja punainen volvo tai mersu pihalla. Hyväksyn kuitenkin, koska maata on hallittava.

Vasemmistoliittoa painaa kommunismin haamu, josta se yrittää irtautua epätoivoisinkin keinoin, mm. mollaamalla kulttuuria. Aatteet eivät enää montaakaan liikuta. Hyväksyn happamasti, koska jonkun on maata hallittava.

Vaikka kristillisen liiton asenteet ovat ahdistavia ja vastenmielisiä, hyväksyn senkin hallitukseen, koska jonkun on maata hallittava.
Vihreät yrittää ajaa maamme talouden perikatoon. Sekin täytyy pitkin hampain hyväksyä, koska jonkun on maata hallittava.
Ruotsalaiset kuuluvat jok’ikiseen hallitukseen, joten se on vaan nyt hyväksyttävä.

Kunnallisvaalien teemoiksi yritettiin sinnikkäästi nostaa maailmantaloutta, Euroopan tilannetta ja yhteisvaluutta euroa. Puhuttiin jopa kansanäänestyksestä eurosta. Ei ottanut onneksi tulta.
Salon huononeva tilanne johtuu Suomen ulkopuolisista syistä, joihin täkäläisillä valtuutetuilla ei ole mitään sanomista. Puhelinten kokoaminen tuontiosista Suomessa Kiinan ja muun Aasian markkinoille ei vaan vetele. Onneksi enemmistö äänestäjistä Salossakin sentään tajusi tämän.
pajen

Jaa artikkeli: