Skip to main content

Uusi koulu kaipaa enää viimeistelyä

15.7.202225 heinäkuun, 2022Uutiset

Koulun aulassa tehdään vielä remonttia. Valmis avara tila toimii myös koulun ruokalana.

Ohiajavat autot ovat saaneet jo hetken ihailla Perniön uuden koulurakennuksen ympärille rakentuvaa maisemaa.
Leikkitelineet on kannettu paikalle ja alue näyttää vähitellen koululaisten leikkeihin sopivalta paikalta. Vanhan koulun purkutöitä lukuun ottamatta piha valmistuu heinäkuussa, ja lapset pääsevät elokuussa leikkimään uudelle pihalle.

Jatke Länsi-Suomen vastaava työnjohtaja Mats Sivén katselee työmaata tyytyväisenä, hommat etenevät sovitussa aikataulussa ja uutta modernia koulua kelpaa esitellä vierailijoille.
Sisätiloissa tehdään jo viimeistelyä, mutta ulkona riittää vielä hommaa.

–Vanhaa koulurakennusta puretaan parhaillaan. Tämä homma voi kuitenkin kestää useampia viikkoja, sillä rakennuksen alla on syvä monttu, jossa on ollut kaukolämpökattila. Meidän täytyy kaivaa kuuden metrin syvyyteen, että saadaan kaikki vanha rakennusmateriaali pois alueelta, Sivén kertoo.

Viikonloppuna koulutyömaa-alueella sattui vesivahinko. Sivén kommentoi maanantaina, että ei tiedä tarkkaa vuotokohtaa, mutta koululle tuleva vanha syöttö putki oli hänen kertomansa mukaan viikonloppuna revennyt jostain matkan varrelta.

–Putki kulkee betoni kanaaleissa, ja vesi on kanaalia pitkin päässyt kulkeutumaan piilossa purettavan koulun kellariin. Aikataulullisesti haittaa ei ole kuin yksi tai kaksi työpäivää asbesti purkutöiden osalta, isompi haitta lienee kalustovauriot purku-urakoitsijalle, koska kaikki kellarissa olleet työvälineet menivät piloille.

 

Lue koko juttu tämän viikon lehdestä!

 

Jaa artikkeli: