Silmääni sattui äskettäin vanha tekemäni nettijuttu Bromarvista, jossa oli keskitytty erityisesti Padvan mainioon hiekkarantaan kesähelteillä. Vasta sitten vilkaisin jutun päivämäärää: Se oli tehty kesällä 2012. Tajusin, etten ollut käynyt Bromarvissa tuon kesän jälkeen. Ja miksi olisinkaan käynyt? Bromarviin ei eksy koskaan läpikulkumatkalla sattumalta. Läpikulkua kun ei ole, mikäli ei ole varannut itselleen venettä matkan jatkumista varten.
Kun aloin ajatella tarkemmin Bromarvia, niin mieleeni tuli ensimmäiseksi Jörn Donner. Hän viettää kuulemma jossain päin kylää noin puolet vuodesta. Seuravaksi muistin jopa Bromarvissa syntyneen näyttelijän Nicke Lignellin. Wikipedia muistaa edelleenkin kertoa, että Lignell joutui pahaan kolariin Bromarvissa toistakymmentä vuotta sitten, kun peräti 2,41 promillea puhaltanut rattijuoppo törmäsi hänen autoonsa.
Kun suuntaan Tenholasta kohti Bromarvia, alan ajatella autoilun turvallisuutta myös vesiselvien kuljettajien kohdalla. Asfaltin pinta on käsittämättömän sileä ja keskiviivan merkinnät kuin vastamaalattuja. Jyrkkiä mäentöppäreitä ja mutkia sen sijaan riittää. Reittiä tuntematon tuntee olevansa kuin vuoristoradassa: mihinköhän suuntaan matka jatkuu seuraavan töppäreen jälkeen? Sitten eteen sattuu traktori peräkärryn kera, jonka ohi ei uskallakaan lähteä kuin vasta muutaman kilometrin köröttelyn jälkeen. Kun traktori on selvitetty, niin yhden mutkan jälkeen vuorossa on taas uusi yllätys. Peura seisoo keskellä tietä. Eläimellä ei näytä olevan mikään kiire pois, antaisi ehkä silittääkin jos nyt tähän pysähtyisi. Useita kilometrejä ennen kylän keskustaa tien vieressä taas makoilee rentoutunut peikko, joka toivottaa tervetulleeksi Bromarviin.
Hyvä puoli ilman karttoja matkassa olevalle turistille on se, että kylää ei tarvitse etsiä. Se tulee jossain vaiheessa vastaan väistämättä. Kaupan, kahvilan ja kirkon jälkeen on vuorossa jyrkkä mutka, jonka jälkeen viimeistään kannattaa etsiä autolle parkkipaikka. Oikealla nimittäin avautuu Bromarvin ylpeys saaristosatama, jota rakennetaan ja kunnostetaan edelleen erityisen hankkeen puitteissa. Juuri tänään, kesäkuun viimeisenä lauantaina Bromarvissa pitäisi olla eniten ohjelmaa koko kesänä. Illalla satamassa soittaa jopa tanssiorkesteri, kun vietetään perinteistä Bromarvin yötä. Sitä ennen voi ostaa pääasiassa lähiseudulla tuotettua ruokaa ja muita tuotteita.
Satamassa huomio kiinnittyy vähän hienompaan veneeseen, jonka nimestä “La Mer, Bromarv” voisi päätellä veneilijoiden olevan paikallisia. Veneen peräosassa näyttää olevan pariskunta aamiaisella koiriensa kanssa. Vaan nyt iskee se tuttu epäilys maakauntarajan takaa tulevalle: puhutaanko täällä edes suomea? Kouluaikoina supisuomalaisella paikkakunnalla oli tapana inhota ruotsin kieltä ja sanoa, ettei sitä kuitenkaan koskaan tarvitsisi. Näin kävi minullekin. Muista kielistä pidin ja niissä pärjäsin. Ja sitten tietysti päädyin tänne ruotsinkielisyyden kupeeseen!
Lasse ja Merja Helenius puhuvat kuitenkin sujuvaa suomea. Kun kerron heille kokemuksistani Bromarviin johtavalla tiellä, Merja alkaa nauraa. – Kun tulin tänne ensimmäistä kertaa noin 25 vuotta sitten, totesin tuon tien jälkeen, etten koskaan tule tänne muuttamaan! Vaan kuinkas sitten kävikään. Ja peuroja olemme parhaillaan nähneet yhdellä matkalla Tenholasta meille kotiin 119 kappaletta. Ollaan oikein laskettukin niitä…
Lasse Helenius kertoo olevansa paluumuuttaja. Ennen Bromarviin takaisin muuttoa noin kolme vuotta sitten hän ehti asua mm. Billnäsissä ja Tenholassa, ei kuitenkaan kovin kaukana. Nyt pari asuu Padvassa. Kun kysyn Bromarvin parhaista puolista, sanoja löytyy heti paljon: maisemat, luonto, rauhallisuus, kivat kaverit ja hyvä henki. Kivoihin kavereihin kuuluu esimerkiksi Greg Lindqvist, joka hyppää torilta ostamansa kahvimukin kanssa Heleniuksien veneeseen.
– Kylätoimikunta on tehnyt suuren työn tämän sataman kanssa, kiittelee Lasse Helenius.
– Muutenkin palvelutarjonta on lisääntynyt ja se taitaa jatkossakin vielä lisääntyä.
Lue koko juttu Minnan Urpon vierailusta Bromarvissa painetusta lehdestä!
