Skip to main content

Tuulikaappiin eksynyt lepakko sai renkaan siipeensä ja lehahti tiehensä

Parin kuukauden ikäinen viiksisiippanaaras painoi runsaat kuusi grammaa.  Kuva Anette Holappa. Perniön K-Supermarketissa tiistaiaamu alkoi poikkeuksellisesti, kiitos pienen siivekkään.
Tuulikaapissa sisäovien päällä havaittiin jotain, jota aluksi luultiin roskaksi. Toisen kerran vilkaistaessa selvisi, että kyseessä onkin lepakko.

Apuun kutsuttiin Salon seudun luonnonsuojeluyhdistyksessä lepakkoasioista vastaava Jarmo Markkanen. Hän otti nuoren viiksisiippanaaraan alas ja rengasti sen.
–Tämän kesän poikanen se oli ja painoi 6,4 grammaa, Markkanen kertaa.

Hän kertoo, että ensilennoillaan olevat nuoret yksilöt voivat joskus harhautua saaliin perässä esimerkiksi juuri tuulikaappiin. Markkanen arvelee, että liikerakennuksessakin on yhdyskunta.
Rengastuksen jälkeen lepakko lehahti matkoihinsa. 

Lepakoilla on riittänyt syötävää kuivanakin kesänä; yöhyönteisten määrä on Markkasen mukaan normaali. Lepakkohavaintojen tekemisen paras aika on käsillä ja Perniössä havaintoja voi tehdä koko kirkonkylän alueella.
Perniössä elelee neljän lajin lepakoita; viiksi- ja vesisiippoja, korvayökköjä ja pohjanlepakoita.
–Luonnossa olin nähnyt lepakoita ennenkin, mutta en aiemmin noin läheltä, sanoo kauppias Anette Holappa.

Jaa artikkeli: