Skip to main content

Tuhansia litroja kahvia ja yhdessä vietettyjä iltoja

Perniön Maa- ja kotitalousnaiset muistelivat yhdessä yhdistyksen värikkäitä vuosikymmeniä. Eija Varvikko, Anneli Lehtinen ja Liisa Niemi kertovat, että kahvia on keitetty vuosien varrella tuhansia litroja.

Eija Varvikko, Anneli Lehtinen ja Liisa Niemi istuvat yhdessä Perniön lainamakasiinissa. Samaisen pöydän ääressä on juotu kahvit, jos toisetkin. Yli 20 vuotta yhdistyksen toiminnassa mukana ollut Varvikko kertoo, että porukan yhteishenki on säilynyt loistavana vuosikymmenestä toiseen. Myös Niemi ja Lehtinen ovat olleet yhdistystoiminnassa mukana jo 80-luvulta lähtien. Moni asia on muuttunut vuosien varrella, yksi näistä asioista on yhdistyksen nimi. Perniön Maamiesseuran naisosasto muuttui parin mutkan kautta Perniön Maa- ja kotitalousnaisten yhdistykseksi.  

–Kun tulin mukaan toimintaan 80-luvulla, täällä järjestettiin vielä paljon erilaisia kursseja ja ompeluseura kokoontui aktiivisesti, Niemi muistelee.  

–Nykyään kursseja järjestetään vähemmän, eikä niihin meinaa riittää osallistujia, Varvikko harmittelee. 

Perniön Maa- ja kotitalousnaisten yhdistykseen kaivataan lisää nuorta väkeä. Tällä hetkellä porukan keski-ikä on jo yli 60 vuotta. Kolmikolla on kuitenkin selkeä näkemys, miksi nuoria ei enää nähdä niin usein yhdistystoiminnassa. 

 

Lisää juttua aiheesta tämän viikon lehdessä!

Jaa artikkeli: