Skip to main content

Toisen kierroksen äänestys alkoi Perniössä räväkästi

Presidentinvaalien toisen kierroksen ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä alkoi Perniön kirjastossa vilkkaana.   Äänestyspaikalle syntyi jopa jonoa.

Kahden tunnin aikana  oli annettu jo toistasataa ääntä ja hetkittäin paikalle oli jopa jonoa.

Entä mitä mietittiin äänestysjonossa: oliko  äänestäminen toisella kierroksella ilman muuta  selvää,  vai riippuiko se jatkoon päässeistä ehdokkaista. Entä oliko jatkoon päässyt kaksikko yllätys ja oliko valinta vaikea?
Pekka Kymäläinen mietti, että nimet eivät olleet yllätys eikä valinnan vaikeuttakaan ollut.
– Koko presidentti-instituutio on turha, mutta niin kauan kun paikka on siihen tarvitaan ihminen jota pitää äänestää, tuumi Kymäläinen.
Ritva Grönlund olisi joka tapauksessa äänestänyt toisella kierroksella.  Valinta ei ollut vaikea, mutta Haaviston jatkopaikka oli ollut pieni yllätys.

Liisa Jokinen sanoo äänestävänsä aina. Nimetkään eivät yllättäneet.

Nina Santasaari Kiskosta vastasi napakasti joo, ei ja ei.  Äänestämään oli tultava ja ehdokkaan valinta oli sittenkin helppo.

Kyydissä tullut Hilkka Lemberg olisi joka tapauksessa käyttänyt äänioikeuttaan toisella kierroksella. Lembergille jatkoon päässeet eivät olleet varsinainen yllätys, mutta valinta oli aika vaikea.
Tapani Kaskia halusi hoitaa homman loppuun saakka, kun ensimmäisellä kierroksella ei löytynyt seuraajaa.

Outi Helkamalle äänestäminen toisella kierroksella oli selvää.
– Haaviston pääs yä jatkoon pidin yllätyksenä, hän myönsi.
Perniössä ei myöskään povattu vaalien tuloksen olevan kirkossa kuulutettu.
– Aika tasaiseksi tämä voi mennä, uumoilivat Armas ja Tellervo Kylänpää.
Ehdokkaat ovat tietyssä mielessä samanlaisia.
– Molemmat  vaikuttavat fiksuilta miehiltä. Niinistö on ehkä lukeneempi, Haavistolla on toisaalta ulkomailta kokemusta.

Irma Uimonen-Tammelinille kyseessä oli enemmän henkilö – kuin puoluevaali.
Lopputuloksen hän arveli olevan yllättävänkin tasainen.

 

Jaa artikkeli: