Skip to main content

Tiloilla on suru ukrainalaisten puolesta

Ismo Vaanelan työntekijöille tarkoitetut asunnot ovat viimeistelyä vaille valmiita.

Paikallisilla tiloilla on totuttu siihen, että kausityöntekijöitä saadaan paikalle riittävästi kesäsesonkia varten.
Ukrainan kriisi laittoi monen tilan suunnitelmat uusiksi. Vaikka huoli työntekijöiden saatavuudesta olisi suuri, suurempi huoli kaikilla on Ukrainassa asuvien ihmisten turvallisuudesta.
–Tilanne on haluttu rauhoittaa. Tiedämme, että ihmisten ajatukset ovat nyt sodassa ja läheisten hyvinvoinnissa, eikä töissä. Olemme ilmoittaneet kaikille meidän kausityöntekijöillemme, että töitä kyllä on, jos he pääsevät Ukrainasta Suomeen, Janne Eriksson Hästön maatilalta kertoo.

Vaanelan puutarhalla eletään myös epätietoisuudessa.
–Juuri kukaan ei tällä hetkellä Ukrainassa tiedä, pääseekö saapumaan Suomeen. Paljon riippuu siitä, ovatko ihmiset edelleen Ukrainassa, vai ovatko he päässeet jo rajan yli pois maasta. , Ismo Vaanela kommentoi.

Vaanela osti kausityöntekijöitään varten viime vuonna kerrostalon. Remontti on tällä hetkellä loppusuoralla ja alun perin oli tarkoitus, että ensimmäiset kausityöntekijät olisivat saapuneet paikalle näillä hetkillä.

Kausityöntekijöiden osalta Kulmalan puutarhan tilanne näyttää kesän osalta hyvältä. Kaikki kesän kausityöläiset ovat jo tällä hetkellä Suomessa, joten työt sujuvat aiempien vuosien tapaan.
–Suurin huoli on nyt työntekijämme perheestä. Kyllä työt saadaan aina järjestymään tavalla tai toisella, Jetta Kulmala toteaa.

Jaa artikkeli: