Skip to main content

Terveysasema auki maanantaina

Perniön terveysasema aukeaa suunnitelmien mukaan väistötiloissa ensi maanantaina.
–Tila on oikein hyvässä mallissa, kertoo vastaava terveydenhoitaja Riitta Ahlqvist.

Muuttoon oli varattu aikaa pari viikkoa. Siinä ajassa kaikki remonttiin menevältä terveysasemalta väistötiloihin siirretty irtaimisto ja hoitotarvikkeet on puhdistettu.
–Kaikki mikä on ollut järkevää puhdistaa, niin näin on tehty.

Koneet on käytännössä purettu ja siivottu sisältä ja päältä.
Pääosa avaamattomissa pakkauksissa olevista hoitotarvikkeista käytetään uudessa paikassa, mutta pihassa olleelta lavalta selviää, että paljon tavaraa menee myös hylkyyn.
–Joitain halvempia tarvikkeita ei ollut järkevää säästää.
Puhdistus olisi maksanut enemmän kuin uusien hankkiminen.

Terveysaseman väistötilat on vuokrattu kolmeksi vuodeksi ja sopimukseen sisältyy yhden lisävuoden optio.

 

Jaa artikkeli: