Skip to main content

Teijon koulun loppu olisi myös alueen yrityksille kova paikka

Teijon koululla olivat tyhjät tuolit vähissä, kun kaupungin kouluverkkoselvityksestä puhuttiin. Leila Närhinen (seisomassa) toivoi työrauhaa: kymmenen vuoden aikana koulun jatko on ollut tapetilla kolmasti.– Ei tässä purnata auta.  Pitää saada neljän vuoden aikana koulu täyteen, totesi Krista Gustafsson Teijon koululla keskiviikkona.

Salon kouluverkkokuulemisten ensimmäinen tilaisuus pidettiin Teijolla, ja Gustafssonin esiin ottama asia, alueen väkimäärä, olikin yksi illan teemoista.
– Riittävä väestöpohja on se paras tae koulun säilymiselle, myönsi kaupunginjohtaja Antti Rantakokko.

Tulijoita  ja kiinnostusta Teijon aluetta kohtaan on,  vakuutti kiinteistökaupan konkari Olli Lehti.
Lehti totesi, että tontttejakin olisi, Lanskalanmäessäkin lähellä koulua kymmeniä, samoin Kirjakkalassa.

Hän muistutti, että koulun jatkuminen on tärkeää myös alueen yrityksille, esimerkiksi venetehtaalle, telakalle ja rautatievaihteita valmistavalle yritykselle.
– Ne tarvitsevat toiminnan turvaamiseksi nuorta väkeä.  Koulun säilyminen on elinkeinopolitiikkaa.

Samaa sanoi kyläyhdistyksen Leila Närhinen: kyläkoulu on muuttoperusteista yksi isoimpia.
– Ja jos joku ei uskalla muuttaa Teijolle, hän kiertää koko Salonkin, pelkäsi Närhinen.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Ismo Saari todisti samaa:
– Lasten koulu on kymmenen vuoden homma. Jos joku miettii muuttoa, hänellä on oltava kymmenen vuoden vakuus siitä, että koulu on, Saari totesi.

Varsinaisia madonlukuja koululle ei kouluverkkotyöryhmän raportissa luetakaan. Sen mukaan koulun sulkeminen olisi kuntarakenteellisesti huono ratkaisu ja myös vastoin käynnissä olevia kaavoitushankkeita.
Jos väkiluku ei lähde riittävään kasvuun, koulu olisi liipasimella vuonna 2017.
Kaavoitusinsinööri Timo Alhoke kertoi, että 0-15-vuotiaita Teijon koulun oppilaaksiottoalueella on parhaillaan noin sata.

Juha Bäckmandin mukaan tulijoita olisi enemmän kuin uskotaankaan.  Marja-Sisko Ranta otti puolestaan esiin kyläyhdistyksen osan:  yhdistys on tehnyt paljon myös kouluun liittyvää työtä. 

Teijon koulua odottaa lähivuosina vesi-ja viemäriputkiston remontti. Ranta arveli, että kyläyhdistyksessä ollaan valmiit käärimään hihat remontin yhteydessä, jos 100 000 euron saneeraus on kaupungille säilyttämisen kynnyskysymys.
– Kun teijolaisia tunnen, työ on valmis ennen kuin arvaattekaan.

Jarmo Elovaaraa askarrutti myös opettajien kohtalo, jos koulu suljetaan. Apulaiskaupunginjohtaja Kai Saarimaa totesi, että töitä osoitetaan toisaalta, jos niitä on. Jos ei ole, joudutaan väkeä vähentämään.
– Niin saneerauksissa on tapana.

Teijon alueen kyläyhdistys antaa asiasta virallisen lausuntonsa kaupungille ensi viikolla.

Jaa artikkeli: