Skip to main content

Tammitupa sulkee ovensa

 

Konsta Suomiselle ja Ilkka Lehtoselle jää Tammituvasta ja sen verstaalta monia muistoja.

Perniössä yli kaksikymmentä vuotta toiminut Tammitupa sulkee ovensa kesäkuun viimeisenä päivänä. A-klinikkasäätiön ohjaaja Petri Nurmio kertoo, että päätös toiminnan lopettamisesta tehtiin viime viikon keskiviikkona.
–Tosi harmillinen juttu, että joudumme sulkemaan ovet. Kuntouttavaan työtoimintaan ei kuitenkaan saatu tarpeeksi ihmisiä ja yhdistyksenkin toiminta on hiipunut vähitellen.

Nurmio kertoo, että nykyisiin tiloihin muuttamisen jälkeen kävijämäärä väheni hieman. Korona vaikeutti tilanne entisestään, kun ihmiset eivät uskaltaneet lähteä mihinkään yhteisölliseen toimintaan mukaan.

A-klinikkasäätiö keskittää toimintaansa Saloon ja Halikkoon. Nurmio kertoo, että kaupungin alueella kuntouttavaan työtoimintaan on jopa jonoa ja palveluille on tarvetta.
–En ymmärrä miksi ihmiset eivät löytäneet tänne, vaikka tarjolla oli edullista lounasta, ilmaista leipää ja yhteisöllistä toimintaa. Täällä oli kuitenkin paljon sellaisia päiviä, ettei kävijöitä ollut ollenkaan, joten päätös ovien sulkemisesta oli odotettavissa.

Tammituvassa kahvittelevat Konsta Suominen ja Ilkka Lehtonen harmittelevat toiminnan loppumista. Paikka oli molemmille kuin olohuone, jossa tapasi muita ihmisiä ja sai vaihtaa kuulumisia.

Molemmat miehet toteavat, että toista vastaavaa paikkaa ei Perniöstä löydy.
–Narikka on tarkoitettu nuorille, joten jäljelle taitaa jäädä vain kirjasto ja huoltoasemat, Suominen pohtii.

 

 

 

Jaa artikkeli: