Klapikoneet käyvät parhaillaan kuumina eri puolilla eteläistä Saloa. Töiden ajankohta katsotaan perinteisesti kalenterista, ei niinkään sääennusteesta.
–En kyllä muista, että ihan tällaisessa kelissä olisi usein klapeja tehty, tuumi Särkisalossa viimassa ja lumisateessa viime viikolla hommia huhkinut Joni Holm.
Holm ja Suominen olivat asialla Karl Forsström Oy:n nimissä; polttopuukauppa on yksi yrityksen toimialoista. Varanto tulee omista metsistä ja nyt maastotkin kestävät korjuun.
–Kolmisensataa kuutiota tulee puuta ja 700-800 heittomottia syntyy valmista.
Kulunut talvi kulutti monen puuvarastot tyhjäksi ja ostajia olisi ollut jo keväällä, Holm kertoo.
Yleensä vilkkainta myyntiaikaa Särkisalossa on syksy.
Samaa sanoo perniöläisen Kallen Klapien yrittäjä Kalle Kivelä.
–Soittoja tulee. Huomaa että ihmisillä ovat puut lopussa. Kuivaamon kapasiteetin mukaan tehdään valmista. Yhteydenottoja on tullut ihan uusiltakin alueilta.
Joonas Flink taas tekee pääosan kaupoista keväällä.
–Valtaosa puusta menee heti tuoreena, Flink kertoo.
Flinkin kone sylkee kevään aikana polttopuuta noin 3000 heittomottia. Siinä, missä Särkisalossa oli laskettu ostopuista tekemisen käyvän kalliiksi, näkee Flink asian toisin.
–Joku hinta pitäisi laskea sillekin, että tekee sen harvennustyön metsässä. Tänä vuonna ostopuut tulivat meille aika läheltä.
Koivu on taas palannut ostajien ykköstoiveeksi.
–Välillä sekaklapi meni paremmin, nyt koivun suosio on taas kasvanut. Sekaklapissa on koivua, mäntyä, kuusta ja leppää, Flink täsmentää.