Skip to main content

Strömman makasiini saa kunnon katon ja leikkipaikan

Yhdellä työmaalla ei  tarvinnut viime viikolla palella. Strömman rantamakasiinin katolla riitti lämpöä liiankin kanssa. Ylhäällä hehkui aurinko ja katolla uudenkiiltävät mustat kattopellit. Strömman rantamakasiinin kattoa pellitettiin viime viikolla.

Makasiini saa toukokuussa alkaneessa remontissa tykkänään uuden katon.
–Kattotuoleissakin oli lahovikaa ja niitäkin piti korjata. Katon kanssa on jo jonkin aikaa tapeltu, kertoo Strömma-Dahlbyn kyläyhdistyksen satamapäällikkö Ilkka Ervaskivi.
Peltikatto pitää vettä ja samalla päästiin eroon siivoamisesta.
–Pärekatto oli sellainen, että kun vähän tuuli, oli aamulla taas tultava siivoamaan päreroskat lattialta, kertaa puheenjohtaja Magnus Storberg.

Makasiini palvelee nyt paitsi kyläläisten omia tapahtumia, myös ulkopuolisia.
–Kun katto on kunnossa, saamme vuokraamiseenkin lisää kierroksia. Tähän asti sitä ei ole tohdittu oikein markkinoida, Storberg sanoo.
Ervaskivi sanoo makasiinin palvelevan juhlissa häistä hautajaisiin. Storberg lisää listalle rippijuhlat ja synttärit.
–Omimmillaan tämä on sellaisissa tilaisuuksissa, joissa ollaan se iltapäivä, Storberg tuumii.

Remontissa avittaa Leader-tuki, jota yhdistys saa 65 prosenttiin kuluista.

Lisää painetussa lehdessä.  Muista myös lauantain Avoimet kylät-tapahtuma, jonka ohjelman löydät tästä.

Jaa artikkeli: