Perniössä viikonloppuna käytävien SM-maastojuoksujen sävelet alkavat olla selvät – samoin kisapaikat.
Kaikkiaan Melassuon metsissä kisaa kahtena päivänä yli tuhat juoksijaa. Stadionin rakennustyöt alkavat nekin olla loppusuoralla; tänään keskiviikkona talkooryhmä pystytti aluetta erottavia aitoja, katsomot oli nekin jo tuotu paikalleen ja rata itsessään on saatu sekin kuntoon.
-Suolahiekalla saatiin vauhtia sulamiseen ja muutamasta paikasta on käsipelillä hakattu jäitä pois. Kova homma siinä oli, mutta ei muukaan auta, sanoo ratamestari Tomi Vuorinen.
-Piirinmestaruuskisoissa tuli juoksijoilta hyvää palautetta radasta.
Vapunpäivän sadekaan ei tehnyt peruuttamatonta vahinkoa.
-Muutama lammikko siellä on, mutta ihan ok muuten, tuumi Vuorinen iltapäivällä.
Vielä kisojen aattona rata viimeistellään kolmella kilometrillä reunanauhaa. Liikuntahallin alue muuttuu vielä loppuviikosta täysin, kun hallin ympärille perustetaan esimerkiksi ensiapu- ja vessapisteet ja varustesäilö kentän laidalle.
Huomisen lehdessä lisää