Jumalanpalvelus Särkisalossa on ohi. Seurakuntamestari Aira Timonen korjaa kukat alttarilta ja katsoo paikat kuntoon.
–Nähdään, hän huikkaa lähtiessään kanttori Vesa-Matti Tastulalle.
Tastula istuu vaihteeksi kirkon penkkiin urkuparven sijaan.
Tammikuinen aurinko paistaa kirkkoon lasimaalauksen läpi ja värjää pianon suojavaatteen iloiseksi.
–Nyt täällä on piano, alkuun oli vain sähköpiano, Tastula kertoo.
Viiden vuoden jakso kanttorina Särkisalossa ja Perniössä on paria jumalanpalvelusta vaille valmis. Tastulalle koittavat eläkepäivät, mutta millä mielellä.
On hyvä hetki katsoa eteen ja taakse. Ei jää epäselväksi, kuinka mies on Särkisalossa viihtynyt.
–Särkisalolaisia on helppo lähestyä ja he lähestyvät.
Se on Tastulalle tärkeää, maaseudun elämänmeno. On ennemminkin rikkaus kuin rasite tuntea ihmiset.
–Vaikka se välillä tuntuu kuin olisi koko ajan töissä.
Tastula kertoo mieleen jäänen tapauksen alkuajoilta Särkisalosta, kun hän asui Peltotiellä.
–Joku oli tuonut rapulle laatikollisen perunoita ja päällä oli syksyn omenoita.
Lue koko juttu painetusta lehdestä
